Tarvitsemme vastustuskykyä!

Kun elämä oli normaalia, kävimme töissä, kuntosaleilla, kahviloissa- ja ravintoloissa jne. joka paikassa oli myös muita, eli altistimme itsemme jatkuvasti uhalle, sairastua. Olemme, ehkä kiireiden keskellä unohtaneet kuinka vaarallista elämä on elimistöllemme ja miten koville automaattinen immuunijärjestelmä joutuu taistellessaan erilaisia ulkoisia hyökkäyksiä vastaan jopa solutasolla. Monet ulkoiset tekijät aiheuttavat meille ongelmia, kuten esim. hengittäminen, syöminen ja juominen, haavat ja – jopa suutelu.

Viruksia ja bakteereita on aina mutta nyt maailmaa hämmentävät pandemia ja tähän liittyvä uutiset.  Meitä on kehotettu pysymään kotona, turvassa ja välttämään ihmiskontakteja, huolehtimaan entistä tarkemmin käsienpesusta ja odottamaan jatkuvasti muuttuvia ohjeita.  Stressitasomme on jatkuvassa muutostilassa, sillä emme oikeasti tiedä ja epätietoisuus hämmentää (edellisessä blogissa kirjoitin pelosta) mieltä. Seuraamalla maailmalta tulevia uutisia, huomaamme että uutisvirta on varsin sekavaa ja eri koulukuntien näkemyksistä on vaikea tavallisen ihmisen ottaa selvää.

Mihin itse voin vaikuttaa

Etenkin tässä ajassa, tärkeintä on pitää elimistömme immuunijärjestelmä – elinten, kudosten ja erityisesti solujen verkosto sellaisessa kunnossa, että se pystyy säilyttämään terveyden, puolustusjärjestelmän avulla. Jotta puolustus olisi kunnossa, sen tulee toimia päästä varpaisiin. Monimutkainen immuunijärjestelmämme on taisteluvalmiina ja voimme joko hoitaa tätä järjestelmää tai jättää hoitamatta, mutta oma suositukseni on, että hyvän ja monipuolisen aterioinnin lisäksi laadukkaat ravintolisät tukevat henkilökohtaista hyvinvointiani ja puolustuskykyäni.  

Vinkkejä päivittäisistä valinnoista

Kaiken taustalla on D-vitamiini, se käynnistää immuunipuolustuksen ja pitää yllä ”taistelukyvyn”. Tästä, johtuen moniin ruokiin on lisättynä D- ja etenkin D3 -vitamiinia. Moni meistä saa tätä ruuasta aivan liian vähän ja vastustuskykymme heikkenee etenkin talvi- ja kevätkuukausina, jolloin auringonvalo ei riitä tuottamaan ihomme kautta D3-vitamiinia, joka varmistaa luontaisen adaptiivisen immuunipuolustuksen.

Edustamissani ja omassa käytössä olevissa tuotteissa D3-vitamiini on huomioitu hyvin ja saan päivittäin tätä Zinzino balance-öljystä (omega3 rasvahappo ja polyfenoleita), xtend+ monivitamiinista ja protec- Wellunen®1,3/1,6 beetaglukaani valmisteesta.

  • Kyseisten tuotteiden esitteisiin ja videoihin voit tutustua blogin alareunan linkin kautta.

Omega3- öljyn tärkeyttä ei voi unohtaa ja olenkin tästä kirjoittanut useita blogeja, sillä tämä jos mikä on tärkeää aivoille, sydämelle ja immuunipuolustukselle.

Uusi Esssent- polyfenolipitoinen omega kapseli pitää huolen, että soluni toimivat, omega6 ja 3 ovat tasapainossa sekä päivittäin henkilökohtaisella annosmäärällä EPA ja DHA – tasojen ylläpito onnistuu. Tätä seuratakseni teen säännöllisesti testin, josta saan viitearvot ikäni ja sukupuoleni mukaan sekä näen, miten minun tulisi muuttaa ruokatottumuksiani, jotta ne vastaavat laajamittaista hyvinvointiani, ennaltaehkäisevästi. Lisää testistä ja tuloksista pääset lukemaan tästä.

Mitä merkitystä on 1,3/1,6 beetaglukaani valmisteella?

Kun solumme toimii ne uusituvat 1-2 päivän välein ja tämä on immuunipuolustuksen kannalta olennaista ja tätä reagointia voimme tehostaa 1,3/1,6 beetaglukaani valmisteella. Tämän aiheen tiimoilta ja erityisesti Wellunen®1,3/1,6 beetaglukaania on useiden vuosien tutkimustyön tulosta ja näihin tutkimuksiin on investoitu lähes 300 miljoonaa euroa ja Wellunen® on suojattu yli 40 patentilla. 

Omassa käytössäni olevista tuotteista tätä immuunipuolustuksen tehostajaa on kahdessa tuotteessa, xtend+ monivitamiinissa ja protec-valmisteessa. Keväisin olen lisännyt tätä tilapaisesti, tukeakseni valkosolujen uusitumista mahdollisimman tehokkaasti. 

Suolisto on toiset aivot

Suolistomme on bakteerien kasvualusta ja osa näistä on toki tarpeellisia mutta osa meille haitaksi. Hyvät ja tarpeelliset bakteerit käyttävät kaikki ravintokuidut kasvamiseen ja tällä kasvuprosessilla nämä tukevat suoliston taitelua, huonoja bakteereita vastaan. Toimiva suolisto pitää huolen immuunipuolustuksesta, jaksamisesta, mielialoista ja yleisestä hyvinvoinnista. Olen kirjoittanut aikaisemmin kuitu ja suolistoaiheesta, sillä monien tutkimusten mukaan saamme päivittäin kuitua liian vähän, jopa merkittävissä määrin.

Suolistontasapainon ylläpitoon käytän Zinobiotc nimistä viiden ravintokuidun seosta, päivittäin. Otin tämän välittömästi käyttöön, kun se markkinoille tuli ja olen tämän avulla saanut myös painon ja jatkuvan turvotuksen hyvin hallintaa.  

Stressin vaikutus uneen ja hyvinvointiin

Olemme aika herkästi stressaavaa porukkaa, välillä stressi on toki myös buusteri toiminnalle, mutta kun se alkaa vaikuttaa uneen, jaksamiseen ja läheisiin, on syytä miettiä taustoja voimassa olevalle stressitasolle.

Me mittaamme kaikenlaisia arvoja kehostamme, myös nukkuessa ja valitettavan usein stressin oireet huomataan huonosta unen laadusta. Vaikka ne toki, on nähtävissä myös esim. suoliston huonosta tai sekavasta toiminnasta, päänsärystä, mielialavaihteluista ja muista lukemattomista oireista.

Aivotoimintamme monimutkaisuus ei ainakaan ilman laajamittaista opiskelua aukea, mutta tiedämme ja tunnistamme omalla kohdalla mielialojen vaihtelun, stressaantumisen ja sekavan pahanolon. Jo pelkästään tällä ymmärryksellä tiedämme, että ylikuormitetussa tilassa immuunipuolustuksemme vähenee merkittävästi ja olemme alttiita esim. flunssalle.  Näitä stressi- ja mielialojen muutoksia hallitsen ja vähennän Affron ®-sahramuutetta, viittä B-vitamiinia, jodia ja C-vitamiinia sisältävällä Viva tuotteella.

Tämä kokonaisvaltainen paketti, laadukkaita luonnon raaka-aineista valmistettuja ravintolisiä, monipuolisen aterioinnin lisäksi voin lämpimästi suositella kokeiltavaksi. Helpointa on valita Zinzinon kolmivaiheinen terveysprotokolla, joka tasapainottaa, palauttaa ja vahvistaa. Nämä tuotteet sisältävät suojauksen tueksi D3-vitamiinin, Omega3 -rasvahappoja, monipuolisesti vitamiinit ja kivennäisaineet sekä kuituja. Tästä pääset tutustumaan näihin tuotteisiin.

Heidi

Hyvinvoiva asiakas on tärkeintä

Ne jotka ovat seuranneet, näitä blogeja tietävät, että taustallani on vuosikymmenten kouluttajakokemus ja oma sairastuminen, joka pisti sitten elämäntehtävän täydellisesti uusiksi. Olen myös kertonut miten minusta tuli suoramyynnin ”ammattiopiskelija” sekä Ravintovalmentaja ja näitä ihania tehtäviä olen saanut tehdä yli neljän vuoden ajan. Toistuvasti törmään näiden kahden ”lähteen” ristiriitaiseen ajatteluun, siihen että toinen jotenkin kumoisi toisen ammattitaidon ja siihen, että on häpeällistä edustaa ravintolisiä, kun on koulutuksen saanut ammattilainen. Tämä on tehnyt molemmista ihanista työtehtävistä haastavaa ja äärettömän tylsää sekä vaikeaa. Ristiriidan koen jotuvan meidän ”ravitsemussuositusten” antamasta infosta, sillä ne varsin usein hämmentävät, saamansa ristiriitaisen julkisuuden takia. No oli miten tahansa, tässä blogissa julkaisen ihanien asiakkaiden, tarinoita muutaman ja yhdessä me toivomme, että tämä avaisi myös sinulle hyvän pohjan oman arkisen hyvinvoinnin lisäämiseen.

Olemme 5- henkinen perhe, 3 alle kouluikäistä lasta

Törmäsin Heidiin, äitini kautta. Äitini osallistui aikoinaan Heidin koulutuksen aikaiseen valmennukseen ja muistan silloin äidilleni ihmetelleen, että miksi? No tämä ja monta muuta syytä, on selvinnyt tässä vuosien aikana. Meidän tarinan taustalla oli siis jatkuvat flunssat, erilaisia uni ja vatsaongelmia (joita olimme selvitelleet useilla lääkärikäynneillä) ja saimme vinkin, että arjen ruokailussa meillä olisi paljonkin parannettavaa. Äitini ehdotti, että kysyn Heidiltä ja aikani mietin, että tarvitsenko mä todella apua ammattilaiselta, jotta osaan tehdä ruokaa perheelleni. No päätin kuitenkin jutella Heidin kanssa ja olen ihan jokaiselle sanonut, että se on tainnut olla tällä hetkellä hyvinvoivan perheeni paras puhelu. Jo ekasta puhelusta lähtien, minulla oli tunne, että selviämme näistä uusista haasteista, sillä lapset olivat juuri aloittaneet päiväkodissa ja minäkin olin palannut töihin eli ruuhkavuosien ensimetrejä askelsimme. Heidi tarkisti, mitä syömme ja miten huolehdimme riittävästä unesta (joka oli varsin haastavaa siihen aikaan) ja tästä lähdettiin liikkeelle. Ensin muuttui ruokailun rytmit ja tietysti myös kaupasta otettavat tuotteet (Heidi laati meille viikottaisen ruokalistan ja kauppalapun 6 viikon ajan). Mikä helpotus, ei enää tarvinnut rynnätä kauppaan tietämättä mitä ostaisi. Tiesin, että Heidi edustaa joitakin ravintolisiä, mutta missään vaiheessa Heidi ei näitä ottanut puheeksi tai tyrkyttänyt meillä mitenkään. Äitini painostuksesta, minä sitten lopulta kysyin mikä oli se testi, jonka äitini oli tehnyt? Heidi näytti ja kertoi mistä on kyse ja me olimme ihan innoissamme, että tämmöistä asiaa voidaan edes mitata ja siltä istumalta oli helppo tehdä tuoteostopäätös, mutta sen oman parhaan paketin etsiminen olikin sitten haastavaa ja tässä saimme Heidiltä ihan upeaa palvelua, sillä meillä riitti kysyttävää. Teetimme testit ja ikävää faktaahan sieltä sitten tiedoksi tuli, eli elimistömme ei ollut lainkaan tasapainossa ja laajojen avaavien keskustelujen kautta, saimme tietää miksi näin on. Itselleni kun nukkuminen pikkuisten kanssa oli ollut jo pitään haasteellista valisin BalanceÖljyn, Xtend – fytoravinteen ja Vivan, mieheni valitsi BalanceÖljyn, Xtend- fytoravinteen ja LeanShaken, joka auttaa häntä palautumaan urheilusuoritusten jälkeen ja pitää suolistoa tasapainossa ja lapsille otimme Balanceöljyn. Tästä alkoi meidän säännöllinen ravintolisien käyttö, emmekä perheenä ikinä lopeta, sillä olemme olleet niin paljon paremmassa kunnossa näiden tuotteiden käyttöönoton jälkeen, ettemme halua edes testata miten meille kävisi ilman näitä, se ei ole sen riskin arvoista. Kiitos Heidi, että ohjasit ja neuvoit meitä, haasteiden keskellä ja palvelet meitä yhtä edelleen

Tiina ja Pasi sekä lapset

Uraohjus, stressi ja uniongelmat

Osallistuin Heidin 4 viikon verkkovalmennukseen, jossa käytiin läpi kiireisen ihmisen aterioita. Minulle oli haastavaa, jopa osallistua, mutta ihana video ja materiaali, piti minut kiinni tässä ryhmässä. Super hienosti järjestetty ohjaus. Tämän ohjauksen aikana luin Heidin blogin omegoista ja vivasta, jossain lentokentällä (missään vaiheessa valmennusta, Heidi ei itse ottanut puheeksi näitä ravintolisiä ja minä ihmettelen vieläkin miksi ei? ) Näistä pitää kertoa ihan jokaiselle ja ihminen joka lukee, näkee kuvat tai kuulee Heidin puhuvan näistä, tulisi heti huutaa HEP – mulle, mulle ja mennä verkkokauppaan tekemään tilaus tai pyytää Heidiä tekemään se. Nämä maksavat vain muutaman euron päivä ja sitä hyötyä, jonka olen kokenut ei voi millään euromäärällä mitata. Jokainenhan meistä tietää, että omega3 on se ravintolisä, joka pitää löytyä kaapista, no minullapa ei ollut, enkä asialle ole koskaan juurikaan ole mitään painoarvo antanut. Valmennuksen aikana, huomasin että ruokailuni oli tosi sukeaa, suorastaan ala-arvoista ja tunsin suunnattoman huonoa omatuntoa, siitä miten kohtelen itseäni. Saimme ihan mielettömän upeita ohjeita, miten ateriarytmit sekä tietysti ne valinat vaikuttavat jaksamiseen. Meillä oli sellainen puhelinsovellus käytössä, josta Heidi sitten seuraili miten ja milloin syömme ja antoi kyllä palautettakin. Muutosten tekeminen oli yllättävän vaikeaa, kun on tottunut toimimaan tietyllä tavalla, eli oppimisen matkalle jouduimme, jokainen. Hyvinvoinnin ajatus alkoi kuitenkin kasvaa ja nämä upeat blogit joita Heidi julkaisee herättävät syyllisyyttä, huolta ja ohjaavat päätöksentekoon. Niinpä laitoin meiliä Heidille ja pyysin häntä tekemään minulle yli 200 päivää vuodessa matkustavalle tilauksen näitä ravintolisistä, joita hän katsoo minun tarvitsevan, koska tiesti miten syön ja elän. Reilun viikonpäästä olikin sitten jo tuotepaketti postissa ja avasin sen kuin lapsi joululahjoja. Sieltä löytyi Balanceöljy ja testi, xtend -fytoravinne, viva sekä Zinobiotic – kuitulisä. Heidi tuli nappaamaan tuon testin ja kertoi miten näitä tuotteita käytän ja olin ihan innoissani, kuuntelin kehoani korvat höröllä, että huomaanko jotain muutosia heti. Koska reissupäiviä on todella paljon, olin pulassa tuon ison öljypullon kanssa ja koska pakkasin sitä itse pieniin pulloihin, alkoi kansainvälisllä kentillä esiintyä erilaisia ongelmia ja kyselyjä kun kuljettelin niitä käsimatkatarvaroissa. Laitoin taas Heidille meiliä ja kyselin kapselimuotista tuotetta, juu olihan sellainen mutta 7-8 kapselin päiväannos kuulosti haastavalta, joten tilasin 100 ml pikkupulloja, matkakäyttöön. Testin valmistumiseta sain meilin ja olin juuri silloin Singaporessa, katselin sitä tulostetta, ymmärtämättä sanaakaan, joten taas meiliä Heidille ja sovimme Zoom-palaverin, jossa testi tulkittiin. Tuo asialle antautuminen valmennuksissa ja tässä ravintolisäedustuksessa, jolla Heidi tätä työtään tekee on jotain ihan käsittämättömän upeaa, en olisi vonut saada parempaa ohjaajaa itselleni ja olen todella kiitollinen tästä yli kahden vuoden yhteistyöstä. Jos siis luet tämän blogin, niin nappaaa nyt hyvä ihminen kiinni ainakin näistä Heidin edustamista tuotteista, sillä elämänlaatusi paranee ihan merkittävästi!

Virpi

Leskimies ja valmisruuat

Tapasin ”tytön” sattumalta (en silloin vielä nimeä tiennyt), yhdellä huoltoasemalla ja katselin sivusta kun hän laittoi pyödälle esille kaikenlaisia pulloja ja paketteja. Mietin itsekseni, että mitähän nuo oikein ovat ja miksi se niitä tuohon levittelee. En voinut uteliaisuudelleni mitään ja menin kyselemään, että mitäs pulloja ja paketteja ne olivat. ”Tyttö” kertoi, että tuotteet olivat ravintolisiä ja hänellä on tapaaminen sovittuna. No minä päätin odotella, sillä eihän leskimiestä kukaan odota ja tuollaisen pirteän naisihmisen kanssa voi hyvin viettää hetken. Huutelin pojille, että meillä on kohta palaveri ja meitähän alkoi ukkoja olemaan useampi, kiinnostunut (meitä vähän nauratti, että taisimme olla enemmän kiinnotuneita esittelijästä kun tuotteista, mutta mitäpä väliä sillä).

Tapaamisen päätyttyä menimme porukalla kuuntelmaan, mutta ”tyttöhän” oli varsin napakka ja ilmoitti, ettei nyt jouda jorista turhia kun on jo seuraava tapaaminen sovittuna. Minäpä sitten heitin, että mekin halutaan sellainen sopia ja niin me vaihettiin sitten puhelinnumerot. Hän selkeästi ravisteli päätään ja ajatteli, ettei mitään yhteydeottoa tule, mutta me ukkoporukalla päätettiin saman tien, että perjantaina kun meillä on äijäilta niin me ollaan yhteydessä.

Äijäillan teema oli sitten hyvinvointi ja ne ravintolisät. Me piilotimme makkarat ja oluet, mutta pirun takka Heidi oli kun ne kuitenkin huomasi. Saimme sovittua 6 kuukauden ryhmävalmennuksen, jossa meitä seitsemänkymppisiä opetaaan syömään oikein sekä tekemään joitakin perusjuttuja kuten niitä shmoothieta, joista oli tullut ihan hitti. Moni oli meistä jäänyt yksin ja vaimot olivat huolehtineet ruoasta ja noista vitamiineista eli nyt oli pakko opetella itse. Heidin opetuksella, opimme tekemään aamu- ja välipaloja, jotaikin perusruokia sekä syömään yhdessä ja kattamaan pöytiä. Tällaisia malleja me saatiin, että olihan tässä opeteltavaa.

Osa meistä pudotti merkittävästi panoakin sekä perustimme sauvakävely ja joogaryhmän, että meidän elämä se muuttui aika paljon. Noista ravintolisistä Heidin avustuksella saimme jokainen ns. henkilökohtaisen tuotepaketin käyttöömme ja mehän oikein innostuimme näitä suosittelemaan, sillä omat tuotteet tulivat ilmaiseksi ja lähes kaikki ystävämme olivat samanikäisiä niin attelimme autaa myös heitä. Samalla tuli autettua Heidiäkin sillä hän ketoi, että edustamallaan yhtiöllä oli sellainen matkapalkinto hyvin tehdystä työstä. No me kun olimme saaneet ihan ensiluokkaista apua juuri meidän sen hetkeen haasteisiin, niin päätimme porukalla autaa Heidiä matkalle ja sehän onnistui paremmin kuin hyvin. Olen itse käyttänyt näitä tuotteita nyt jo reilu 3 vuotta, kuten niin moni äijäryhmäläinen, enkä näe mitään syytä ettenkö käyttäisi myös jatkossa. Minulla on käytössä tuo omega3, vitamiini, kuituseos ja sitten näitä välipalapatukoita. En koskaan voi kylliksi kiittää siitä, miten paljon Heidi käytti kanssamme aikaa opettaakseen meitä pitäämään huolta itsestämme ja läheisistämme, sillä meillä on vain yksi keho ja tämä elämä. Tee itsellesi palvelus, tilaa Heidiltä neuvoja, ohjausta ja noita ravintolisiä sillä tämä on oikea sekä paras valinta arkeesi.

Rakkaudella Veikko, äijät ja muutamat muut

Yksinkotona, ei viitsi tehdä

Törmäsin Heidin valmennukseen Ravintovalmennus Heidi Palm, facebook sivun kautta ja olin pitkään miettinyt, että miten muut yksin eläjät viitsivät tehdä ruokaa itselleen. Kun sitten otin tämän esille ennakkoryhmässä, en todellakaan tiennyt, että vastassani on intohimoisesti ruokaan ja ateriointiin sekä kattauksiin panostava valmentaja. Ajattelin, että no niin tämä oli sitten tässä, et ei mua kiinnosta yhtään, eikä halua pohtia kaupassa mikä nyt on terveellistä ja mikä ei, kunhan saan jotain syödäkseni. Koin sellaista järjetöntä ristiriitaa, siinä viikon ennakkoryhmässä, jonka tarkoitus oli selvittää Heidille, että mihin me, jotka sitten sitoudumme valmennuksessa tarvitsemme eniten sitä apua. En ollut lainkaan varma, että tämä olisi hyvä juttu, mutta uteliaisuus voitti ja olin käynyt tässä välissä lukemassa näitä Heidi hauskasti kirjoittamia blogeja. Etenkin noi vitsku blogit kiinnosti mua tosi paljon, sillä olin ihan varma, että mulla ei ole mitkään vitamiinit kohdillaan. Koko valmennukseni hinta oli vain 79,- ja me saatiin kaksi kertaa viikossa, ohjeita kaupassa käyntiin sekä sellaisten ruokien tekemiseen mihin aikaa kului noin 10 minuuttia, et jopa minä selvisin niistä. Odottelin, et Heidi kertoisi näistä tuotteista josta kirjoittaa, mutta ei, missään vaiheessa edes maininnut – muuta kun yleisellä tasolla, et mitä me tarvitaan ja miksi. Meillä oli oma ryhmä facessa ja me päätettiin sitten kysyä, koska moni meistä oli sitä mieltä, että näistä pitää saada tietää. No Heidi sitten järkkäsi meille halukkaille erillisen esittelyn, kun ajatteli etteivät kaikki tykkää ( ihan uskomattoman hienoa ymmärrystä, ei voi kun ihmetellä, tuota palveluajattelua, mä olisin itse kertonut varmasti siinä samassa ryhmässä). Meistä yli puolet kuitenkin osallitui tähän ja aika moni meistä sitten teki tuon puolenvuoden tilauksenkin. Tuotetuntemus Heidillä on ihan uskomatonta luokkaa ja voin vain lämpimästi suositella, että kuuntelet ja kokeilet, sillä sä saat selville sun kohdalla vaikutukset. Mun koko suhtautuminen ruokaan ja ateriointiin muuttui näin lyhyessä ajassa ja näin jälkeenpäin olen, jopa innostunut kokeilemaan vähän työläämpiäkin ruokien tekoa itselleni. Heidi oli tässä ihan oikeassa, ruokaan liittyvästä suunnittelusta, tekemisestä ja syömisestä kannattaa nauttia.

Saara

Huolehdinko turhaan?

Minulla on useamman vuoden koulutuksista saatu info, että elintapamme ei ole elimistöllemme kovinkaan terveellinen. Tämä koskee myös heitä, jotka uskovat vankkumattomasti saavansa päivittäisistä aterioistaan kaikki rasvat, vitamiinit, hiven- ja kivennäisaineet. Totuus on kuitenkin toinen ja perustan tämän ”väitteen” valtavaan yli 300 000 testiin, joka on maailman suurin rasvahappodata, eli ei siis täysin turha (asian tiimoilta on alkamassa vielä kliiniset tutkimuksetkin).  Testistä, testitavasta ja siitä saatavasta infosta voit lukea tarkemmin tästä blogista, mutta mun kokemuksen mukaan lisäinfo on pahasta, joten tuota ei kannata varmaan lukea.  

Prosessoitu ruokateollisuus juhlii, kun me kuluttajat teemme silmät sumeina ostoksia, joita markkinoidaan luotettavasti eri medioissa.  Tarjolla on kevyitä ”terveellisisä” kasvisrasvoja ja niitä tuotteita, jossa on lisättynä kaikkien tietämää terveellistä omega3:sta. Ostamme viljeltyä kalaa, kanaa ja possua, myös näissä on omegat kohdillaan. Näin meidän rasvojen tuplasaanti on ihan moneen kertaan varmistettua, mutta valitettavasti vain väärällä tavalla eikä edes oikeassa suhteessa.

Älä minusta huolehdi

Joskus, mutta tosi tosi harvoin, kuulee ihmisten puhuvan stressistä, allergioista, kausiflunssasta, paino- tai vatsaongelmista sekä nukkumisesta. Näinä satunnaisina hetkinä minulle syntyy typerä ajatus, että autan häntä voimaan paremmin ja mahdollisuuden kokeilla tuotesarjaa, joka on auttanut minua ja niin monia – vastaavissa ”ongelmissa”. No tämä yhteydenottoni, koetaan tyrkyttämiseksi tai jopa niin ala-arvoiseksi, ettei viestiin tai puheluun edes kannata vastata. Tuolla päätöksen hetkellä, jokainen, joka jättää vastaamatta heittää ilmaisen infon hukkaan. Minullakin on neuvomisesta kertynyt kokemusta yli 25 vuoden ajalta ja näistäkin tuotteista sekä ravintovalmentajan koulutuksesta vuosia.

Ai niin ja sitten vielä se tärkeä seikka. En osta, kun kyseessä on verkostomarkkinointituote, siis oikeasti? Eivätkö ihmiset ikinä opi mitään, eivät ole valmiita tutustumaan esim. uuteen lakiin, jota suoramyyntiyhtiöt ovat noudattaneet jo vuodesta 2005 vaan pitävät kiinni jostain viime vuosituhannen kamalista huijausmuistoista, siitä miten sopimuksia ei saa purettua ja miten huonosti kaverille kävi. Lyhyen päivityksen voi lukaista tuolta asiakkuusmarkkinointiliiton sivuilta, jossa on kesäkuussa julkaistu informaatio euroista ja edustajien määrästä.

Suoramyynti on yksi asiakasystävällisin tapa saada palvelua, sinulla on oma edustaja, jolta saat tarvittaessa lisätietoja. Lisäksi edustajilla on henkilökohtaisia kokemuksia tuotteista sekä halu palvella juuri sinua.

Minulla on siis, globaali verkkokauppa – laadukkaisiin ravintolisiin.

Autan ihmisiä voimaan paremmin arjessa ja olen ylpeä tästä tehtävästä. Nämä tuotteet ovat auttaneet minua ja perheeni elämänlaatua – ehkä jopa elinvuosia. Tästä syystä unelmoin hetkestä, että mahdollisimman moni ottaa ”koppia” nykyisestä tilastaan ja tekee mutoksia huomista ennakoiden.

.

Tämäkin ala, teknologia ja tekoäly, mahdollistavat ostamisen myös täysin itsenäisesti ilman edustajan apua. Ei tarvitse mennä, kun linkin kautta kauppaan, valita itselleen sopivat tuotteet, siirtää ne ostokoriin ja maksaa. Kaikki tämä vain muutamassa minuutissa. Tällä kertaa tilausta tehdessäsi ostat Pohjoismaista osaamista ja meidän suomalaisten edustajien kautta kannustat myös suomalaista yrittäjyyttä.

Valitettavasti en voi lakata huolehtimasta, sillä aivan liian moni on huonossa kunnossa, jopa tietämättään.  Lehdestä juuri saimme lukea, että Suomessa mielenterveydellisistä syistä 75 000 on poissa pelistä ja tämän lisäksi jo nyt kesälomien jälkeen sairauslomaa erilaisten virus yms. takia on tilastoitu 30 000 ja tämä on minun mielestäni tosi paljon.

Heidi

Kokonainen hyvä olo

Oma tarinani ”kolmijalkaisesta” hyvinvointikonseptista

Neljän vuoden ajan olen käyttänyt ravintolisiä säännöllisesti ja nyt tiedän, että oma ja perheeni hyvinvointi on lisääntynyt merkittävästi.

Ongelman aiheuttaja – suoliston sotkut

Olet varmasti lukenut lehtiä tai vilkaissut nettiä niin tiedät saman kuin minäkin että useiden tutkimusten mukaan, suoliston bakteereilla on iso yhteys moniin eri sairauksiin ja etenkin vastustuskykyyn. Suoliston kunto, kun vaikuttaa, jopa aivoihin kuten esille on usein tuotu.  Terveyden ja hyvinvoinnin kannalta on siis, ymmärrettävä, että elimistö antaa merkin, kun kaikki eivät ole kunnossa. Näitä viestejä ovat mm. vatsa- ja pääkivut, väsymys, painonhallintahaasteet, närästys, happamat röyhtäykset, turvotus, ilmavaivat ja ummetus.  Vaurioituneen suoliston ongelmista kertovat myös toistuvat krooniset nivelvaivat, allergiat, atopia, immuniteetin heikkeneminen ja joskus jopa neurologiset sairaudet. 

No näitä kaikki viestejä olin saanut enemmän, kun vain kerran ja sitten sitä ko. ongelmaa hoidettiin milloin käsilääkkeillä ja toisinaan ihan antibiooteilla. Tukala ja tunkkainen olo jatkui vuosia ja lopuksi siihen sitten kyllästyin totaalisesti ja päätin, että nyt on jotain muutettava. Ruokavaliomuutokselle sain merkittäviä tuloksia aikaiseksi, mutta en silti kokenut olevani täysin kunnossa, aina löytyi jokin kolotus, vaikka olin kokeillut monia ruokavaliota. Toiset sopivat selkeästi mulle paremmin, toiset eivät lainkaan. Aloitin ihan järjettömän selvittelytyön omaa suolistoa kuunnellen ja tuntemuksia seuraten.  Kun tätä tutkimusmatkaa oli tarpeeksi tehty ja ruokavalioksi valikoitui ihan vain hyvänolon takia välimerellinen vaihtoehto, huomasin että suolistolle tärkeiden kuitujen määrä, jäi yllättävä vähäiseksi ja tätä syystä otin käyttöön beetaglukaania sisältävän kuitulisän. Tämä tasoitti merkittävästi verensokerin nousua aterioiden jälkeen sekä ylläpitää hyvää kolesterolitasoa. Nämä loistavat kuidut sulavat siellä missä kuuluukin ja edistävät hyvien bakteerien kasvua, jolloin suolistoni toimii suodattimena ja estää parhaalla mahdollisella tavalla erilaisten taudinaiheuttajien pääsyn mun elimistöön, mutta sallii kaikkien tärkeiden ravintoaineiden läpäisyn.

Huomaamattomat tarpeet

Huomaamattomaksi, tarpeiksi kutsun rasvahappoja, joilla on kehossa super- tärkeitä tehtäviä, kuten suojata meitä erilaisilta taudeilta ja auttaa kehon toiminnoissa. Omega3 on tunnetuin ulkoinen rasvahappo, jonka riittävä määrä ja saanti on hoidettava syömällä paljon rasvaista kalaa viikoittain tai käyttämällä ravintolisiä. Markkinoilla on ihan älytön määrä näitä valmisteita ja minäkin olen vuosien aikana käyttänyt eri tuotevalmistajien tuotteita, maksaen niistä milloin vähän ja joskus vähän enemmän. Kuitenkin niin, etten milloinkaan aikaisemmin tiennyt vaikuttavatko ne oikeasti yhtään mihinkään, koska olin vain tuntemusten varassa.

Tähän tuli muutos, kun teetin testin ja jonka tulokset olivat varsin hälyttäviä koko perheellä. Olen ollut aina ja olen yhä suuri ruuan ystävä ja tiennyt jotain myös sen terveellisyydestä, mutta testi todisti että arkiruokailu ei ollut lainkaan sillä laadullisella tasolla, joka on välttämätöntä oman hyvinvoinnin kannalta.

Öljyämisen henkilökohtaiset hyödyt

Olen näinä vuosina kirjannut itselleni ylös, minkälaisia muutoksia olemme perheenä kokeen ja niitä on niin monia, etten enää tiedä mikä olisi tärkein tai eniten iloa tuottanut. Aloitan siis siitä, minkä minä olen omassa hyvinvoinnissani tuntenut kulmakiveksi parempaan. Uskon vahvasti, että säännöllinen öljyäminen on tässä ollut se juttu. Minulla on vuosikymmeniä ollut allergiaherkkyyttä ja olen käyttänyt monia erilaisia histamiinituotteita parantaakseni oloani, joka on ollut nuhainen ja tukkoinen useamman kerran vuodessa. Olin aiemmin sairaana ainakin kerran pari vuodessa, jonkinlaisessa virustaudissa ja nyt jo vuosiin en ole ollut flunssassa, joten tuotteiden käyttö on, lisäännyt immuunipuolustusta merkittävästi. En enää kärsi nivel- ja lihaskivuista, en levottomista ja kylmistä jaloista, enkä heikosta ääreisverenkierrosta, joka ovat olleet minulle niin kauan kuin muistan arkipäivää.  Lisäksi testaamalla, voin jatkuvasti seurata missä elintärkeiden rasvojen keskinäiset suhdeluvut liikkuvat ja tämän infon myötä muutella päivittäisiä valintoja paremmaksi.

Monivitamiini – immuunibuusteri

Olen säännöllisesti käynyt mittauttamassa, elimistön perusarvot ja niissä tapahtuneet muutokset ovat mielenkiitoisia. Tiedämme että vitamiinit ja hivenaineet ovat tarpeen mm. ihon, hermoston, luuston hyödyksi ja ylläpitävät luontaista puolustusjärjestelmää. Jos jossain osassa on vikaa tai puutteita, ei tämä upea koneisto toimi kunnolla.

Nykyään käytössäni oleva xtend, joka huolehtii kaikista päivittäisitä vitamiini-, hiven- ja kivennäisaine tarpeistani. Aikaisemmin kaapissa oli useampi purkki, joiden keskinäisistä vaikutuksista minulla ei ollut mitään ymmärrystä, joten tämä muutos oli helppo tehdä ja ottaa käyttöön saman konseptin tuote, hyvinvointia tukemaan. Kuulun niihin, joilla on matala verenpaine (90/55) ja aika ajoin olen vuosien aikana kokenut pyörtymisen esiasteisen tilan keskellä päivää. Valitettavasti se on pistänyt pysähtymään, sulkemaan silmät ja hengittelemään rauhallisesti. Viime mittauksissa totesimme lääkärin kanssa, että kaikki arvoni ovat viitearvojen sisällä ikääni nähden, joskin alarajoilla, mutta minulle tämä oli ensimmäinen kerta, kun sain tällaisen raportin.  Lisäksi kausiluontoisesti käytössäni on D- vitamiini, jonka tiedän edistävän immuunijärjestelmän ja lihaksiston normaaleja toimintoja sekä unta ja arkista stressiä lieventämään käytän upeaa Viva tuotetta, josta löydät kirjoitukseni tästä. Näillä valinnoilla suolistoni, rasvahapot, puolustusjärjestelmäni sekä energiani riittää päivittäisissä haasteissa ja hyvinvointi on merkittävästi paremmalla tasolla kuin aikaisemmin.  


Oman kolmijalkaisen hyvinvointikonseptin tuotteet voit hankkia tämän linkin kautta tai ottamalla yhteyttä, niin autan sinua valinnoissasi.

Heidi

Miten minusta tuli ravintovalmentaja?

Lapsuuteni arkipäiviin olennaisena osana on aina kuulunut maistuva ja monipuolisista raaka-aineista valmistettu ruoka sekä kauniit kattaukset, sillä vahempani toimivat ravintola-alalla ja ymmärrän vasta nyt miten etuoikeutettu olin.

Kun juniorina joudun pilkkomaan porkkanoita ja kuorimaan perunoita, päätin vakaasti, etten ikinä halua olla missään tekemisissä ruuan tai ruuan valmistuksen kanssa enkä koskaan edes harkinnut, että tämän aiheen ympärillä tekisin joskus vielä töitä.  Toki kävin kokeilemassa nuorena aikuisena työskentelyä kahviloissa ja lounasravintoloissa, mutta ei se tuntunut vaan mun hommalta. Itseni etsimistä, toteutin myös mainostoimisto- ja messumaailmassa, löytämättä ja mutkien kautta minusta sitten tuli kouluttaja ja siihen matkaan pääset tutustumaan tästä.

Oma kokemus muutti ajattelun ja olon

Meistä jokainen on törmännyt ravintolisiin, niitä on kaupanhyllyillä, puhelin- ja suoramyyntituotteina. Olin seurannut vierestä, kun hyvä ystäväni toimi tällaisena edustajana ja esitteli myös minulle tämän mahdollisuuden. Kieltäydyin monesti, en nähnyt itseäni edustajana, en ymmärtänyt tätä kuviota, enkä oikein uskonut myöskään tuotteisiin, koska en niistä mitään tiennyt. Suostuin kuitenkin kuuntelemaan ja kokeilemaan, sillä tiesin että en vuoden kokeilussa mitään menetä ja ajattelin, että tuoteostoni auttavat ystävääni saamaan työstään myös provisiota.

Suoramyynti ja ravintolisäedustus – innosti koulunpenkille

Hämmästyttävät tulokset, saivat minut innostumaan ajatuksesta, että voisin tässä tehtävässä auttaa muita. Sisälläni roihuu ikuisesti intohimo ohjata, opettaa ja valmentaa, sillä ne ovat se kutsumukseni. Ymmärsin, että olen suuren muutoksen edessä ja minulle on annettu upea mahdollisuus tehdä jotain merkittävää itseni ja muiden hyväksi. Tämä sisälläni ”roihuava” uteliaisuus vei minut yhä syvemmälle. Terveyden ylläpidosta sekä ennaltaehkäisevistä toimenpiteistä tuli uusi kutsumukseni, ajauduin siis vahingossa takaisin lapsuuteni täyttäneeseen ravintomaailmaan. Uuden opettelu, oppiminen ja opitulla tavalla toimiminen sekä elämän arkinen filosofia on aina kiehtonut minua.

Opetellessani uutta, eteeni tuli yhä useammin erilaisia viestejä, oman osaamisen kehittämisen tarpeesta.  Olen lukenut kirjoja, katsellut videoita, kuunnellut osaajia ja halu ymmärtää, mistä tässä oikeasti on kyse, motivoi minua nyt, jatkuvasti kasvan henkilökohtaisen hyvän olon lisäksi.  Oivalsin, että onnistuminen edellyttää uuden oppimista, tiedon ja taidon yhdistämistä ja tämä tarve vei minut jälleen koulutun penkille ja valmistuin 2016 ravintovalmentajaksi.

Minut tuntevat, tietävät että olen aina ollut ennaltaehkäisevien toimenpiteiden puolestapuhuja, mutta missään muussa tehtävässäni puheillani ei ole ollut läheskään näin suurta merkitystä kuin nyt. Kun aloitan jotain, niin tapani on tehdä sitä täysillä ja tästä syystä henkilökohtaisen kokemusten ”reppuun” on kertynyt matkan varrella niin onnistumisia kuin epäonnistumisiakin, kuten meillä kaikilla.

Intohimoisena tavoitteena minulla on motivoida ihmisiä muuttamaan opittuja tapoja ja opettaa heille uusia.  Nauttimaan arkisista asioista, kunnioittamaan oman kehon viestejä ja jaksaa paremmin niin töissä kun vapaa-ajallakin kulkemalla ”kultaisella keskitiellä” tasapainossa. Tärkeintä on uskaltaa heittäytyä ja unelmoida isosti vain mieleisillä tavoitteilla on tuloksia aikaansaava painoarvo. Valmentajana ohjaan sinut erottamaan muoti-ilmiöt ravitsemuksen perusviesteistä, jotka usein herättävät hämmennystä ja turhautumista.  Nyt kun olet lukenut tämän, niin voinkin kysyä, miten voin olla avuksi juuri sinulle?

Heidi

Helppoa ja hehkuvaa ihonhoitoa

Iho on meidän suurin elin ja valitettavan usein me laiminlyömme sen joko tietoisesti tai tiedostamatta. Tiedetään että UV-säteily, ilmansaasteet, terveydentila, stressi, ruokavalio, tupakka vaikuttavat ihomme kuntoon. Lähes 80% ikääntymisen merkeistä tulee ulkoisista tekijöistä ja eniten tuhoa tutkimusten mukaan tuottaa tuo UV-säteily ja tämä aiheuttaa monenlaisia muutoksia ihollamme. Ilmansaasteista kärsii erityisesti ne, joilla on muutenkin herkkä iho. Sitten on tuo syöminen ja etenkin sokeri. Moni tietysti tässä kohtaa kertoo ainakin itselleen, ettei käytä sokeria. No mutta tuleehan sitä käytettyä, jos ostat jotain valmista ruokaa kaupasta.  Ravintorikas ruoka on tässäkin, se perusrakennusaine kuten kaikessa, mutta tämäkään ei auta, jos imeytyminen on huonoa. Ihon hoito kannattaa siis aloittaa sieltä mistä kaikki hyvinvointi, sisältäpäin vaihtamalla, ne elintärkeät öljyt.

Mun malli – ensin ruoka ja ravintolisät

Vuosia jo ennen, kun valmistuin ravintovalmentajaksi, söin pääsääntöisesti Välimeren ruokavalion mukaisesti. Tähän siirryin koska olin kyllästynyt suolistoni huonoon kuntoon, turvonneeseen oloon ja jatkuvaan väsymykseen. Jo muutaman viikon jälkeen huomasin muutoksia ihossa, painossa ja energiatasossa. En ollut millään dietillä, eikä minulla ollut mitään painotavoitetta, tavoite oli voida hyvin.

Ruokavaliomuutoksen kylkeen tuli sitten muutamaa vuotta myöhemmin nämä edustamani ravintolisät ja ne entisestään muuttivat hyvinvoinnin laatua paremmaksi. Rasvojen tasapainottaminen, riittävä vitamiininen, kivennäis- ja hivenaineiden saanti, sekä suoliton ruokkiminen laadukkailla prebiooteilla ovat olleet mun hyvinvoinnin kulmakivenä jo vuosia.

Päivittäinen ihonhoito

Sekaihoisena, olen kokeillut, jos jonkinlaista tuotetta sekä halpoja että kalliita mutta valitettavasti en osaa niiden hyödyistä juurikaan kertoa. Tämä siis tarkoittaa sitä, että en huomannut ihossani mitään supermuutoksia käytön aika, ehkä siellä alemmissa kerroksissa jotain tapahtui, mutta se on vain arvailua.

Rutiineihin on vuosia kuulunut hyvä puhdistus ja silloin tällöin tehohoitohetki, jolloin olen käyttänyt erilaisia naamioita ja kuorintoja apuna. Olen tykännyt sellaisista tuotteista, jotka sisältävät kuorivia kiteitä ja syväpuhdistavia ominaisuuksia.

Minulla on ”ohut” iho, eli saan kaikesta mahdollisesta arven ja se sitten on ja pysyy. Paranee kyllä sellaiseksi vaaleaksi, mutta jää silti näkyviin.  Kun sain meidän Skin serumin kokeiltavaksi, en ollut lainkaan vakuuttunut sen vaikutuksista ja pitkään se olikin vain hyllyllä.  Kuulin sitten monilta käyttäjiltä kokemuksia ja päätin itse myös aloittaa testauksen. Minulla oli siihen oikein hyvä kohde, yli 30 vuotta vanhat erittäin suuret raskausarvet esikoisestani.  Olen näistä joskus vuosikymmeniä sitten käynyt jopa plastiikkakirurgin puheilla, joten minulle nämä ovat olleet ”ongelma”. 

Ennen ja jälkeen

Mitä tapahtui?

Kahden viikon päivittäisen käytön jälkeen, arpeni olivat paljon vaaleampia ja kapeampia. Tätä tarinaa en edes itse uskoisi, jos joku minulle tämän kertoisi, siksi onneksi otin kuvat ennen ja jälkeen, ne paljastavat kaiken tai ainakin ihan riittävästi.  Nyt kohta pari vuotta tuotetta säännöllisesti käyttäneenä, tämä kuuluu päivittäisiin rutiineihin ja hyviin sellaisiin. + 50 tarvitsee joka päivä enemmän ja enemmän keinoja vältellä ikääntymisen merkkejä. Minulle se on tämä SkinSerum, jota mun lääkärikin kehotti jatkamaan, kun sukurasitteena on tuo urtikaria (krooninen nokkosrokko) ja sen hoidon tavoitteena on oireettomuus. Minä sain tällä ”patit” katomaan ja kutinan loppumaan, kokeiltuani monia lääkärin määräämiä tuotteita ensin, turhaan.  Tästä tuotteesta on ollut niin paljon iloa päivittäisessä ihonhoidossa ja kaikki yhdestä purkista, että minä ja useat käyttäjät olemme vaihtaneet pysyvästi tähän.

Mitä on Skin Serum

Avaan tähän muutaman jutun.  Skin serum on 24 tuntia vaikuttava, hehkun iholle tuova seerum, jonka vaikuttavuus tapahtuu soluväliaineissa, siis ihon kerroksissa (jota on kolme). Se kosteuttaa ja tasoittaa ihoa, parantaa ihon kimmoisuutta ja lujuutta sekä vähentää juonteita ja ryppyjen ilmestymistä. Se siis suojaa, korjaa ja uudistaa ihomme kerroksia. Näistä ei minulla ainakaan ollut minkäänlaista tietoa ennen tähän tuotteeseen tutustumista ja luulen että monella muullakin on tässä kohtaa lisäinfon tarvetta ja sitä löytyy tästä linkistä.

Samasta purkista saat tuoksuttoman, edullisen ja hoitavan seerumin käyttöösi.  Tämä on meille kaikille, mutta etenkin ”laiskoille” ihonhoitajille ihan super tuote. Beetakaroteeni saa ihomme hekumaan ja merilevä kosteuttaa tehokkaasti sekä suojaa UV-säteiltä. Lisäksi nämä upeat parantavat aineosat kuten mineraalivaha, jolla on antiseptisiä ominaisuuksia ja kaurauuteen tuoma helpotus ärtyneelle iholle ovat merkittäviä pitämään ihon kunnossa päivittäin.

Kauneuden sanotaan olevan katsojan silmässä, eli jätetään määrittely muille. Minä haluan auttaa mahdollisimman monia kokemaan arjessa helppoja ja yksinkertaisia kauneuden sekä hyvinvoinnin hetkiä, ravinnon, liikunnan ja edustamieni tuotteiden mahdollistamin keinoin.

Heidi

Omegat oikeassa suhteessa

Olen todella huolissani, miksi olemme niin välinpitämättömiä itseämme kohtaa? Meidän tulisi rakastaa itseämme eniten ja ensin, kun tämä on kunnossa voimme rakastaa ja huolehtia muista täydestä sydämestä. Minulle näiden 1960 – luvulla syntyneiden poismeno on ollut pysäyttävää. Olen pohtinut elämää ja elämän tarkoitusta, unelmia ja tavoitteita. Ihan kaikkea järjettömyyttä, kauneutta ja herkkyyttä, mikä ympärillämme on. Huomaan olevani huolissani itsestäni, läheisistäni ja kanssaihmisistä. Teen töitä parantaakseni ihmisten fyysistä-, henkistä- ja taloudellista hyvinvointia, mutta kuka nämä viestit, joita jätän kuulee ja kuka mahdollisuuteen tarttuu, kaiken kiireen keskellä? Toivottavasti sinä olet yksi heistä.

Suositukset ja lautasmallit

Meille ihan jokaiselle ovat tuttuja erilaiset ruokasuosituksen, lautasmallit ja terveysuutiset, jotka vaihtuvat riippuen lähteestä, välillä kevyttuotteisiin ja välillä johonkin muuhun. Terveellisen ruuan lähteitä on ollut vaikea seurata, etenkin kun tykkää laittaa ruokaa ja hyvästä ruuasta vielä nauttiikin.  Nykyistä uutisvirtaa seuraamalla törmää yhä useammin myös sellaisiin käsitteisiin kun hiljainen – tai matala-asteinen tulehdustila ja tämän seurannaisvaikutuksiin.  Tähän rasvojen epätasapainoon liittyen on annettu myös useita terveyssuosituksia, Pohjoismaiden ministerineuvoston ja Maailman terveysjärjestön (WHO) toimesta, jo näidenkin suositusten mukaiset saavutukset ovat merkittäviä terveysvaikutuksiltaan, mutta tiede suosittelee vielä tiukempaa otetta.

Allö kokemus ja hukkaan heitetty aika

Useimmat meistä, siellä 1950-1970 luvulla syntyneistä, on elänyt sen kammottavan kalanmaksaöljy kokemuksen, sen kun se ällö lusikallinen oli otettava kotona tai koulussa.  Yhden lusikallisen jälkeen koko päivä meni röyhtäillessä ja se kurja maku palasi aina vain suuhun, riippumatta siitä mitä muuta oli syönyt.

Ymmärrän nyt, että äitini kuten varmasti monen muunkin, oli jostain syystä innostunut pitämään minusta huolta jollain noin ällöttävällä. Teki hän varmasti parhaansa ja kertoi että kalanmaksaöljy on omaksi hyväkseni, mutta nuori kun olin niin en nähnyt asiayhteyttä eihän minua vaivannut mikään, niin vastustelin sen minkä pystyin.  Tästä karusta kokemuksesta aikuistuessani (kun sain päättää ihan itse) jätin sen kalaöljyn ostamatta, enkä missään vaiheessa kiduttanut edes omia lapsiani vastaavilla tuotteilla. Syötin heille kotiruokaa jota survoin, soseutin, pilkoin ja pakastin, kuten kunnon äidin kuuluukin tehdä, tai ainakin siihen aikaa tämä tekeminen oli eräänlainen kunniakysymys. 

Olen vuosien aikana kokeillut syödä kuituja, hiilareita, proteiinia, vitamiineja, vähentänyt maito- ja leipätuotteita, lisännyt rehuja.  Joskus muutos on saattanut helpottaa vähäksi aikaa, mutta yleensä vaiva ja kolotus on palannut ennemmin tai myöhemmin.  Vaikka pyrimme parhaan taitomme ja ymmärryksemme mukaan syömään oikein, liikkumaan riittävästi ja nukkumaan tarpeeksi, elintapasairauksien syy-yhteys jää usein epäselväksi, kuten myös minulle.  Hyvän elämänlaadun etsinnässä vuosikymmenten taistelu meni omalta osaltani vähän hukkaan, sillä olen kärsinyt aikuisiässä allergioista, aiheenvaihdunta- ja suolisto-ongelmista ja monista kummallisista kolotuksista. Näin jälkiviisaana sitä miettii, olisiko arki ollut erilainen, jos olisin vuosikymmenet napsinut erilaisia kalaöljytuotteita, mene ja tiedä.

Rasvahappoprofilointi?

Ihan ensimmäistä kertaa kuullessani sanat rasvahappoprofiili ja Zinzino Balance test, mieleen tuli kaikenlaiset laitteet, joilla mitataan kehon koostumuksia. Monet käytössä olevat mittaukset sitten paljastavat sen totuuden ja harvoin tulokset ovat sitä mitä odotamme, vaan huomattavasti huonompia. Testiin tutustuessani ja asiaa tutkittuani ymmärsin, että rasvatasapainoinfolla voin saada terveydestäni sellaista tietoa, joka auttaa tekemään parempia päivittäisiä valintoja, oman hyvoinvointini ja jaksamiseni suhteen.

Uskottava ja laadukas testimenetelmä – yhtiö menetelmän taustalla

Tyypillisesti uskomme kokeisiin – ja testeihin, joka tehdään laboratoriossa ja terveydenhuollon ammattilaisten toimesta.  Kotikäyttöiset kokeet ovat herättävät paljon epäluuloja, mutta nykyinen tiede ja teknologia ovat tuoneet markkinoille erilaisia testimenetelmiä ja useille meistä tämä on jo arkipäivää.

Kotikäyttöön soveltuva, Zinzino test, on kuvaveritesti, jota mekin tässä mittauksessa käytimme. Se on kehitetty norjalaisen BioActive Foods AS:n toimesta yhdessä Milanon ja Trondheimin yliopistojen kanssa.  Kyseinen testin avulla selvitetään yhdentoista yleisimmän rasvahapon keskinäistä suhdetta 98% tarkkuudella.  Menetelmä on hyväksytty ravitsemustutkimuksissa ja toteutetaan kaasukromatografia-tekniikalla. Zinzinon Balance testin, analysoi Vitas As Norjassa, joka on GMP-Sertifioitu yksityinen yli 20 vuotta toiminut laboratorio. Yhtiö on erikoistunut kemiallisiin laboratorioanalysointeihin ja on yksi nykyaikaisen kuivaverianalyysin edelläkävijöitä.  Yhtiön kotisivut kertovat enemmän ja niihin voit tästä linkistä

Pelästyttäneet tuloksemme

Meidän koko porukka laitettiin sitten testiin ja Zinzino Test kertoi karua kieltä, että elimistömme rasvat olivat todella pahasti epätasapainossa ja tämän korjaamiseksi on tehtävä jotain. Keskinäiset eromme olivat valtavat, vaikka olemme eläneet suurimman osan aikaa samassa taloudessa ja ruoka-asiat ovat olleet minun vastuullani (tunnen sydämessäni pienen piston).  Ensimmäisen oman testin tulokseni oli 12,2:1, keskimmäisen pojan tulos oli 17,3:1 ja nuorimmaisen 7,1:1, kuuluimme siis ihan Eurooppalaiseen keskitasoon. Olimme vuosia kärsineet erilaisista oireistakin, kuten allergioista, pahoista iho-ongelmista ja verenkiertohäiriöistä sekä toistuvista vilustumistaudeista, ymmärtämättä mistä ne johtuvat, no ehkä olisi pitänyt osata päätellä tai ottaa tosissaan se info, jota voi lukea netin ihmeellisestä maailmasta tai terveys- ja hyvinvointi lehdistä.

Testissä selvitetään seuraavien rasvahappojen suojaustasot; 

  • Rasvahappoprofiili eli suojaustasosi = yhdentoista erin rasvahapon analyysi
  • Omega-3 (EPA ja DHA) -taso = omega 3 –rasvahappojen prosenttiosuus kokonaisrasvahappoprofiilista
  • Omega-6 (AA)/omega-3 (EPA) -tasapaino = omega 6 (AA) ja Omega 3 (EPA) rasvahappojen välinen suhde
  • Arakidonihapon (AA) muodostumistehokkuus = prosenttiosuus kuvaa tehoa, jolla keho muuntaa ruoan sisältämän omega-6 rasvahapon (linoleenihappo, LA) elintärkeäksi omega 6 rasvahapoksi (arakidonihappo, AA).
  • Solukalvojen juoksevuusindeksi= kuvaa tasapainoa tyydyttyneiden rasvahappojen ja Omega 3 rasvahappojen (EPA+DHA) välillä
  • Mielenlujuusindeksi = omega-6 (AA)- ja Omega 3 (EPA+DHA)- tasapainostasi.

Yllä olevista kuvista näkyy, tilanne oli todella huolestuttava. Suojaustasomme on molemmilla 0 ja sen pitäisi olla 90%, tämä jo pelkästään pelästytti meidät (etenkin äidin). Näiden tulosten jälkeen meillä laitettiin kotiruuan lisäksi, ravintolisäasiat kuntoon. Valitsin meille tuotteeksi Balance öljyn (joka on välttämättömien omegojen ylivoimainen superyhdistelmä). Minä sekä nuorimmainen otimme tuotteen nesteenä ja keskimmäinen kapseleiden muodossa. Tämän lisäksi otimme käyttöön xtend fytoravinteen voimistamaan muutosta, kyseiset tuotteet ovat saneet maailman anti-doping (WADA) serffikaatin.  Näiden tuotteiden päivähinta pyörii siinä 2,50 paikkeilla yhteensä.

Minulle tehtiin toinen testi 120 päivän jälkeen (kuva alla), joka on tuotepaketin mukainen tarkkailujakso. Pojalleni toinen testi tehtiin, vasta vuoden kuluttua, koska tuotteen käyttö ei ollut säännöllistä (kuten voit arvata, 23- vuotiaalta ”jampalta” voi joskus unohtua ja hän oli valinnut käyttöönsä kapselit, joita otetaan paljon). Ihaninta kuitenkin on huomata, ettei testituloksissa ole mitään ilmaa, vaan ne ovat todella tutkittuja ja näyttävät karun todellisuuden eikä mitään tilastoarvoja. Nyt jo neljä testiä tehneenä, olen jatkuvasti saanut enemmän ja enemmän infoa omasta hyvinvoinnistani.  

Jotta voisit rakastaa muita, rakasta ensin itseäsi ja huolehdi omasta hyvinvoinnista. Tee itsellesi se pieni palvelus – että selvität mitä kehossasi tapahtuu. Haluan auttaa sinua, sillä tekemällä muutoksia mahdollistamme tähän matkaamme lisää päiviä, kuukausia tai jopa vuosia. Muutosmatkan voit aloittaa verkkokauppani kautta.

Heidi