Tarvitsemme vastustuskykyä!

Kun elämä oli normaalia, kävimme töissä, kuntosaleilla, kahviloissa- ja ravintoloissa jne. joka paikassa oli myös muita, eli altistimme itsemme jatkuvasti uhalle, sairastua. Olemme, ehkä kiireiden keskellä unohtaneet kuinka vaarallista elämä on elimistöllemme ja miten koville automaattinen immuunijärjestelmä joutuu taistellessaan erilaisia ulkoisia hyökkäyksiä vastaan jopa solutasolla. Monet ulkoiset tekijät aiheuttavat meille ongelmia, kuten esim. hengittäminen, syöminen ja juominen, haavat ja – jopa suutelu.

Viruksia ja bakteereita on aina mutta nyt maailmaa hämmentävät pandemia ja tähän liittyvä uutiset.  Meitä on kehotettu pysymään kotona, turvassa ja välttämään ihmiskontakteja, huolehtimaan entistä tarkemmin käsienpesusta ja odottamaan jatkuvasti muuttuvia ohjeita.  Stressitasomme on jatkuvassa muutostilassa, sillä emme oikeasti tiedä ja epätietoisuus hämmentää (edellisessä blogissa kirjoitin pelosta) mieltä. Seuraamalla maailmalta tulevia uutisia, huomaamme että uutisvirta on varsin sekavaa ja eri koulukuntien näkemyksistä on vaikea tavallisen ihmisen ottaa selvää.

Mihin itse voin vaikuttaa

Etenkin tässä ajassa, tärkeintä on pitää elimistömme immuunijärjestelmä – elinten, kudosten ja erityisesti solujen verkosto sellaisessa kunnossa, että se pystyy säilyttämään terveyden, puolustusjärjestelmän avulla. Jotta puolustus olisi kunnossa, sen tulee toimia päästä varpaisiin. Monimutkainen immuunijärjestelmämme on taisteluvalmiina ja voimme joko hoitaa tätä järjestelmää tai jättää hoitamatta, mutta oma suositukseni on, että hyvän ja monipuolisen aterioinnin lisäksi laadukkaat ravintolisät tukevat henkilökohtaista hyvinvointiani ja puolustuskykyäni.  

Vinkkejä päivittäisistä valinnoista

Kaiken taustalla on D-vitamiini, se käynnistää immuunipuolustuksen ja pitää yllä ”taistelukyvyn”. Tästä, johtuen moniin ruokiin on lisättynä D- ja etenkin D3 -vitamiinia. Moni meistä saa tätä ruuasta aivan liian vähän ja vastustuskykymme heikkenee etenkin talvi- ja kevätkuukausina, jolloin auringonvalo ei riitä tuottamaan ihomme kautta D3-vitamiinia, joka varmistaa luontaisen adaptiivisen immuunipuolustuksen.

Edustamissani ja omassa käytössä olevissa tuotteissa D3-vitamiini on huomioitu hyvin ja saan päivittäin tätä Zinzino balance-öljystä (omega3 rasvahappo ja polyfenoleita), xtend+ monivitamiinista ja protec- Wellunen®1,3/1,6 beetaglukaani valmisteesta.

  • Kyseisten tuotteiden esitteisiin ja videoihin voit tutustua blogin alareunan linkin kautta.

Omega3- öljyn tärkeyttä ei voi unohtaa ja olenkin tästä kirjoittanut useita blogeja, sillä tämä jos mikä on tärkeää aivoille, sydämelle ja immuunipuolustukselle.

Uusi Esssent- polyfenolipitoinen omega kapseli pitää huolen, että soluni toimivat, omega6 ja 3 ovat tasapainossa sekä päivittäin henkilökohtaisella annosmäärällä EPA ja DHA – tasojen ylläpito onnistuu. Tätä seuratakseni teen säännöllisesti testin, josta saan viitearvot ikäni ja sukupuoleni mukaan sekä näen, miten minun tulisi muuttaa ruokatottumuksiani, jotta ne vastaavat laajamittaista hyvinvointiani, ennaltaehkäisevästi. Lisää testistä ja tuloksista pääset lukemaan tästä.

Mitä merkitystä on 1,3/1,6 beetaglukaani valmisteella?

Kun solumme toimii ne uusituvat 1-2 päivän välein ja tämä on immuunipuolustuksen kannalta olennaista ja tätä reagointia voimme tehostaa 1,3/1,6 beetaglukaani valmisteella. Tämän aiheen tiimoilta ja erityisesti Wellunen®1,3/1,6 beetaglukaania on useiden vuosien tutkimustyön tulosta ja näihin tutkimuksiin on investoitu lähes 300 miljoonaa euroa ja Wellunen® on suojattu yli 40 patentilla. 

Omassa käytössäni olevista tuotteista tätä immuunipuolustuksen tehostajaa on kahdessa tuotteessa, xtend+ monivitamiinissa ja protec-valmisteessa. Keväisin olen lisännyt tätä tilapaisesti, tukeakseni valkosolujen uusitumista mahdollisimman tehokkaasti. 

Suolisto on toiset aivot

Suolistomme on bakteerien kasvualusta ja osa näistä on toki tarpeellisia mutta osa meille haitaksi. Hyvät ja tarpeelliset bakteerit käyttävät kaikki ravintokuidut kasvamiseen ja tällä kasvuprosessilla nämä tukevat suoliston taitelua, huonoja bakteereita vastaan. Toimiva suolisto pitää huolen immuunipuolustuksesta, jaksamisesta, mielialoista ja yleisestä hyvinvoinnista. Olen kirjoittanut aikaisemmin kuitu ja suolistoaiheesta, sillä monien tutkimusten mukaan saamme päivittäin kuitua liian vähän, jopa merkittävissä määrin.

Suolistontasapainon ylläpitoon käytän Zinobiotc nimistä viiden ravintokuidun seosta, päivittäin. Otin tämän välittömästi käyttöön, kun se markkinoille tuli ja olen tämän avulla saanut myös painon ja jatkuvan turvotuksen hyvin hallintaa.  

Stressin vaikutus uneen ja hyvinvointiin

Olemme aika herkästi stressaavaa porukkaa, välillä stressi on toki myös buusteri toiminnalle, mutta kun se alkaa vaikuttaa uneen, jaksamiseen ja läheisiin, on syytä miettiä taustoja voimassa olevalle stressitasolle.

Me mittaamme kaikenlaisia arvoja kehostamme, myös nukkuessa ja valitettavan usein stressin oireet huomataan huonosta unen laadusta. Vaikka ne toki, on nähtävissä myös esim. suoliston huonosta tai sekavasta toiminnasta, päänsärystä, mielialavaihteluista ja muista lukemattomista oireista.

Aivotoimintamme monimutkaisuus ei ainakaan ilman laajamittaista opiskelua aukea, mutta tiedämme ja tunnistamme omalla kohdalla mielialojen vaihtelun, stressaantumisen ja sekavan pahanolon. Jo pelkästään tällä ymmärryksellä tiedämme, että ylikuormitetussa tilassa immuunipuolustuksemme vähenee merkittävästi ja olemme alttiita esim. flunssalle.  Näitä stressi- ja mielialojen muutoksia hallitsen ja vähennän Affron ®-sahramuutetta, viittä B-vitamiinia, jodia ja C-vitamiinia sisältävällä Viva tuotteella.

Tämä kokonaisvaltainen paketti, laadukkaita luonnon raaka-aineista valmistettuja ravintolisiä, monipuolisen aterioinnin lisäksi voin lämpimästi suositella kokeiltavaksi. Helpointa on valita Zinzinon kolmivaiheinen terveysprotokolla, joka tasapainottaa, palauttaa ja vahvistaa. Nämä tuotteet sisältävät suojauksen tueksi D3-vitamiinin, Omega3 -rasvahappoja, monipuolisesti vitamiinit ja kivennäisaineet sekä kuituja. Tästä pääset tutustumaan näihin tuotteisiin.

Heidi

Hyvinvoiva asiakas on tärkeintä

Ne jotka ovat seuranneet, näitä blogeja tietävät, että taustallani on vuosikymmenten kouluttajakokemus ja oma sairastuminen, joka pisti sitten elämäntehtävän täydellisesti uusiksi. Olen myös kertonut miten minusta tuli suoramyynnin ”ammattiopiskelija” sekä Ravintovalmentaja ja näitä ihania tehtäviä olen saanut tehdä yli neljän vuoden ajan. Toistuvasti törmään näiden kahden ”lähteen” ristiriitaiseen ajatteluun, siihen että toinen jotenkin kumoisi toisen ammattitaidon ja siihen, että on häpeällistä edustaa ravintolisiä, kun on koulutuksen saanut ammattilainen. Tämä on tehnyt molemmista ihanista työtehtävistä haastavaa ja äärettömän tylsää sekä vaikeaa. Ristiriidan koen jotuvan meidän ”ravitsemussuositusten” antamasta infosta, sillä ne varsin usein hämmentävät, saamansa ristiriitaisen julkisuuden takia. No oli miten tahansa, tässä blogissa julkaisen ihanien asiakkaiden, tarinoita muutaman ja yhdessä me toivomme, että tämä avaisi myös sinulle hyvän pohjan oman arkisen hyvinvoinnin lisäämiseen.

Olemme 5- henkinen perhe, 3 alle kouluikäistä lasta

Törmäsin Heidiin, äitini kautta. Äitini osallistui aikoinaan Heidin koulutuksen aikaiseen valmennukseen ja muistan silloin äidilleni ihmetelleen, että miksi? No tämä ja monta muuta syytä, on selvinnyt tässä vuosien aikana. Meidän tarinan taustalla oli siis jatkuvat flunssat, erilaisia uni ja vatsaongelmia (joita olimme selvitelleet useilla lääkärikäynneillä) ja saimme vinkin, että arjen ruokailussa meillä olisi paljonkin parannettavaa. Äitini ehdotti, että kysyn Heidiltä ja aikani mietin, että tarvitsenko mä todella apua ammattilaiselta, jotta osaan tehdä ruokaa perheelleni. No päätin kuitenkin jutella Heidin kanssa ja olen ihan jokaiselle sanonut, että se on tainnut olla tällä hetkellä hyvinvoivan perheeni paras puhelu. Jo ekasta puhelusta lähtien, minulla oli tunne, että selviämme näistä uusista haasteista, sillä lapset olivat juuri aloittaneet päiväkodissa ja minäkin olin palannut töihin eli ruuhkavuosien ensimetrejä askelsimme. Heidi tarkisti, mitä syömme ja miten huolehdimme riittävästä unesta (joka oli varsin haastavaa siihen aikaan) ja tästä lähdettiin liikkeelle. Ensin muuttui ruokailun rytmit ja tietysti myös kaupasta otettavat tuotteet (Heidi laati meille viikottaisen ruokalistan ja kauppalapun 6 viikon ajan). Mikä helpotus, ei enää tarvinnut rynnätä kauppaan tietämättä mitä ostaisi. Tiesin, että Heidi edustaa joitakin ravintolisiä, mutta missään vaiheessa Heidi ei näitä ottanut puheeksi tai tyrkyttänyt meillä mitenkään. Äitini painostuksesta, minä sitten lopulta kysyin mikä oli se testi, jonka äitini oli tehnyt? Heidi näytti ja kertoi mistä on kyse ja me olimme ihan innoissamme, että tämmöistä asiaa voidaan edes mitata ja siltä istumalta oli helppo tehdä tuoteostopäätös, mutta sen oman parhaan paketin etsiminen olikin sitten haastavaa ja tässä saimme Heidiltä ihan upeaa palvelua, sillä meillä riitti kysyttävää. Teetimme testit ja ikävää faktaahan sieltä sitten tiedoksi tuli, eli elimistömme ei ollut lainkaan tasapainossa ja laajojen avaavien keskustelujen kautta, saimme tietää miksi näin on. Itselleni kun nukkuminen pikkuisten kanssa oli ollut jo pitään haasteellista valisin BalanceÖljyn, Xtend – fytoravinteen ja Vivan, mieheni valitsi BalanceÖljyn, Xtend- fytoravinteen ja LeanShaken, joka auttaa häntä palautumaan urheilusuoritusten jälkeen ja pitää suolistoa tasapainossa ja lapsille otimme Balanceöljyn. Tästä alkoi meidän säännöllinen ravintolisien käyttö, emmekä perheenä ikinä lopeta, sillä olemme olleet niin paljon paremmassa kunnossa näiden tuotteiden käyttöönoton jälkeen, ettemme halua edes testata miten meille kävisi ilman näitä, se ei ole sen riskin arvoista. Kiitos Heidi, että ohjasit ja neuvoit meitä, haasteiden keskellä ja palvelet meitä yhtä edelleen

Tiina ja Pasi sekä lapset

Uraohjus, stressi ja uniongelmat

Osallistuin Heidin 4 viikon verkkovalmennukseen, jossa käytiin läpi kiireisen ihmisen aterioita. Minulle oli haastavaa, jopa osallistua, mutta ihana video ja materiaali, piti minut kiinni tässä ryhmässä. Super hienosti järjestetty ohjaus. Tämän ohjauksen aikana luin Heidin blogin omegoista ja vivasta, jossain lentokentällä (missään vaiheessa valmennusta, Heidi ei itse ottanut puheeksi näitä ravintolisiä ja minä ihmettelen vieläkin miksi ei? ) Näistä pitää kertoa ihan jokaiselle ja ihminen joka lukee, näkee kuvat tai kuulee Heidin puhuvan näistä, tulisi heti huutaa HEP – mulle, mulle ja mennä verkkokauppaan tekemään tilaus tai pyytää Heidiä tekemään se. Nämä maksavat vain muutaman euron päivä ja sitä hyötyä, jonka olen kokenut ei voi millään euromäärällä mitata. Jokainenhan meistä tietää, että omega3 on se ravintolisä, joka pitää löytyä kaapista, no minullapa ei ollut, enkä asialle ole koskaan juurikaan ole mitään painoarvo antanut. Valmennuksen aikana, huomasin että ruokailuni oli tosi sukeaa, suorastaan ala-arvoista ja tunsin suunnattoman huonoa omatuntoa, siitä miten kohtelen itseäni. Saimme ihan mielettömän upeita ohjeita, miten ateriarytmit sekä tietysti ne valinat vaikuttavat jaksamiseen. Meillä oli sellainen puhelinsovellus käytössä, josta Heidi sitten seuraili miten ja milloin syömme ja antoi kyllä palautettakin. Muutosten tekeminen oli yllättävän vaikeaa, kun on tottunut toimimaan tietyllä tavalla, eli oppimisen matkalle jouduimme, jokainen. Hyvinvoinnin ajatus alkoi kuitenkin kasvaa ja nämä upeat blogit joita Heidi julkaisee herättävät syyllisyyttä, huolta ja ohjaavat päätöksentekoon. Niinpä laitoin meiliä Heidille ja pyysin häntä tekemään minulle yli 200 päivää vuodessa matkustavalle tilauksen näitä ravintolisistä, joita hän katsoo minun tarvitsevan, koska tiesti miten syön ja elän. Reilun viikonpäästä olikin sitten jo tuotepaketti postissa ja avasin sen kuin lapsi joululahjoja. Sieltä löytyi Balanceöljy ja testi, xtend -fytoravinne, viva sekä Zinobiotic – kuitulisä. Heidi tuli nappaamaan tuon testin ja kertoi miten näitä tuotteita käytän ja olin ihan innoissani, kuuntelin kehoani korvat höröllä, että huomaanko jotain muutosia heti. Koska reissupäiviä on todella paljon, olin pulassa tuon ison öljypullon kanssa ja koska pakkasin sitä itse pieniin pulloihin, alkoi kansainvälisllä kentillä esiintyä erilaisia ongelmia ja kyselyjä kun kuljettelin niitä käsimatkatarvaroissa. Laitoin taas Heidille meiliä ja kyselin kapselimuotista tuotetta, juu olihan sellainen mutta 7-8 kapselin päiväannos kuulosti haastavalta, joten tilasin 100 ml pikkupulloja, matkakäyttöön. Testin valmistumiseta sain meilin ja olin juuri silloin Singaporessa, katselin sitä tulostetta, ymmärtämättä sanaakaan, joten taas meiliä Heidille ja sovimme Zoom-palaverin, jossa testi tulkittiin. Tuo asialle antautuminen valmennuksissa ja tässä ravintolisäedustuksessa, jolla Heidi tätä työtään tekee on jotain ihan käsittämättömän upeaa, en olisi vonut saada parempaa ohjaajaa itselleni ja olen todella kiitollinen tästä yli kahden vuoden yhteistyöstä. Jos siis luet tämän blogin, niin nappaaa nyt hyvä ihminen kiinni ainakin näistä Heidin edustamista tuotteista, sillä elämänlaatusi paranee ihan merkittävästi!

Virpi

Leskimies ja valmisruuat

Tapasin ”tytön” sattumalta (en silloin vielä nimeä tiennyt), yhdellä huoltoasemalla ja katselin sivusta kun hän laittoi pyödälle esille kaikenlaisia pulloja ja paketteja. Mietin itsekseni, että mitähän nuo oikein ovat ja miksi se niitä tuohon levittelee. En voinut uteliaisuudelleni mitään ja menin kyselemään, että mitäs pulloja ja paketteja ne olivat. ”Tyttö” kertoi, että tuotteet olivat ravintolisiä ja hänellä on tapaaminen sovittuna. No minä päätin odotella, sillä eihän leskimiestä kukaan odota ja tuollaisen pirteän naisihmisen kanssa voi hyvin viettää hetken. Huutelin pojille, että meillä on kohta palaveri ja meitähän alkoi ukkoja olemaan useampi, kiinnostunut (meitä vähän nauratti, että taisimme olla enemmän kiinnotuneita esittelijästä kun tuotteista, mutta mitäpä väliä sillä).

Tapaamisen päätyttyä menimme porukalla kuuntelmaan, mutta ”tyttöhän” oli varsin napakka ja ilmoitti, ettei nyt jouda jorista turhia kun on jo seuraava tapaaminen sovittuna. Minäpä sitten heitin, että mekin halutaan sellainen sopia ja niin me vaihettiin sitten puhelinnumerot. Hän selkeästi ravisteli päätään ja ajatteli, ettei mitään yhteydeottoa tule, mutta me ukkoporukalla päätettiin saman tien, että perjantaina kun meillä on äijäilta niin me ollaan yhteydessä.

Äijäillan teema oli sitten hyvinvointi ja ne ravintolisät. Me piilotimme makkarat ja oluet, mutta pirun takka Heidi oli kun ne kuitenkin huomasi. Saimme sovittua 6 kuukauden ryhmävalmennuksen, jossa meitä seitsemänkymppisiä opetaaan syömään oikein sekä tekemään joitakin perusjuttuja kuten niitä shmoothieta, joista oli tullut ihan hitti. Moni oli meistä jäänyt yksin ja vaimot olivat huolehtineet ruoasta ja noista vitamiineista eli nyt oli pakko opetella itse. Heidin opetuksella, opimme tekemään aamu- ja välipaloja, jotaikin perusruokia sekä syömään yhdessä ja kattamaan pöytiä. Tällaisia malleja me saatiin, että olihan tässä opeteltavaa.

Osa meistä pudotti merkittävästi panoakin sekä perustimme sauvakävely ja joogaryhmän, että meidän elämä se muuttui aika paljon. Noista ravintolisistä Heidin avustuksella saimme jokainen ns. henkilökohtaisen tuotepaketin käyttöömme ja mehän oikein innostuimme näitä suosittelemaan, sillä omat tuotteet tulivat ilmaiseksi ja lähes kaikki ystävämme olivat samanikäisiä niin attelimme autaa myös heitä. Samalla tuli autettua Heidiäkin sillä hän ketoi, että edustamallaan yhtiöllä oli sellainen matkapalkinto hyvin tehdystä työstä. No me kun olimme saaneet ihan ensiluokkaista apua juuri meidän sen hetkeen haasteisiin, niin päätimme porukalla autaa Heidiä matkalle ja sehän onnistui paremmin kuin hyvin. Olen itse käyttänyt näitä tuotteita nyt jo reilu 3 vuotta, kuten niin moni äijäryhmäläinen, enkä näe mitään syytä ettenkö käyttäisi myös jatkossa. Minulla on käytössä tuo omega3, vitamiini, kuituseos ja sitten näitä välipalapatukoita. En koskaan voi kylliksi kiittää siitä, miten paljon Heidi käytti kanssamme aikaa opettaakseen meitä pitäämään huolta itsestämme ja läheisistämme, sillä meillä on vain yksi keho ja tämä elämä. Tee itsellesi palvelus, tilaa Heidiltä neuvoja, ohjausta ja noita ravintolisiä sillä tämä on oikea sekä paras valinta arkeesi.

Rakkaudella Veikko, äijät ja muutamat muut

Yksinkotona, ei viitsi tehdä

Törmäsin Heidin valmennukseen Ravintovalmennus Heidi Palm, facebook sivun kautta ja olin pitkään miettinyt, että miten muut yksin eläjät viitsivät tehdä ruokaa itselleen. Kun sitten otin tämän esille ennakkoryhmässä, en todellakaan tiennyt, että vastassani on intohimoisesti ruokaan ja ateriointiin sekä kattauksiin panostava valmentaja. Ajattelin, että no niin tämä oli sitten tässä, et ei mua kiinnosta yhtään, eikä halua pohtia kaupassa mikä nyt on terveellistä ja mikä ei, kunhan saan jotain syödäkseni. Koin sellaista järjetöntä ristiriitaa, siinä viikon ennakkoryhmässä, jonka tarkoitus oli selvittää Heidille, että mihin me, jotka sitten sitoudumme valmennuksessa tarvitsemme eniten sitä apua. En ollut lainkaan varma, että tämä olisi hyvä juttu, mutta uteliaisuus voitti ja olin käynyt tässä välissä lukemassa näitä Heidi hauskasti kirjoittamia blogeja. Etenkin noi vitsku blogit kiinnosti mua tosi paljon, sillä olin ihan varma, että mulla ei ole mitkään vitamiinit kohdillaan. Koko valmennukseni hinta oli vain 79,- ja me saatiin kaksi kertaa viikossa, ohjeita kaupassa käyntiin sekä sellaisten ruokien tekemiseen mihin aikaa kului noin 10 minuuttia, et jopa minä selvisin niistä. Odottelin, et Heidi kertoisi näistä tuotteista josta kirjoittaa, mutta ei, missään vaiheessa edes maininnut – muuta kun yleisellä tasolla, et mitä me tarvitaan ja miksi. Meillä oli oma ryhmä facessa ja me päätettiin sitten kysyä, koska moni meistä oli sitä mieltä, että näistä pitää saada tietää. No Heidi sitten järkkäsi meille halukkaille erillisen esittelyn, kun ajatteli etteivät kaikki tykkää ( ihan uskomattoman hienoa ymmärrystä, ei voi kun ihmetellä, tuota palveluajattelua, mä olisin itse kertonut varmasti siinä samassa ryhmässä). Meistä yli puolet kuitenkin osallitui tähän ja aika moni meistä sitten teki tuon puolenvuoden tilauksenkin. Tuotetuntemus Heidillä on ihan uskomatonta luokkaa ja voin vain lämpimästi suositella, että kuuntelet ja kokeilet, sillä sä saat selville sun kohdalla vaikutukset. Mun koko suhtautuminen ruokaan ja ateriointiin muuttui näin lyhyessä ajassa ja näin jälkeenpäin olen, jopa innostunut kokeilemaan vähän työläämpiäkin ruokien tekoa itselleni. Heidi oli tässä ihan oikeassa, ruokaan liittyvästä suunnittelusta, tekemisestä ja syömisestä kannattaa nauttia.

Saara

Kokonainen hyvä olo

Oma tarinani ”kolmijalkaisesta” hyvinvointikonseptista

Neljän vuoden ajan olen käyttänyt ravintolisiä säännöllisesti ja nyt tiedän, että oma ja perheeni hyvinvointi on lisääntynyt merkittävästi.

Ongelman aiheuttaja – suoliston sotkut

Olet varmasti lukenut lehtiä tai vilkaissut nettiä niin tiedät saman kuin minäkin että useiden tutkimusten mukaan, suoliston bakteereilla on iso yhteys moniin eri sairauksiin ja etenkin vastustuskykyyn. Suoliston kunto, kun vaikuttaa, jopa aivoihin kuten esille on usein tuotu.  Terveyden ja hyvinvoinnin kannalta on siis, ymmärrettävä, että elimistö antaa merkin, kun kaikki eivät ole kunnossa. Näitä viestejä ovat mm. vatsa- ja pääkivut, väsymys, painonhallintahaasteet, närästys, happamat röyhtäykset, turvotus, ilmavaivat ja ummetus.  Vaurioituneen suoliston ongelmista kertovat myös toistuvat krooniset nivelvaivat, allergiat, atopia, immuniteetin heikkeneminen ja joskus jopa neurologiset sairaudet. 

No näitä kaikki viestejä olin saanut enemmän, kun vain kerran ja sitten sitä ko. ongelmaa hoidettiin milloin käsilääkkeillä ja toisinaan ihan antibiooteilla. Tukala ja tunkkainen olo jatkui vuosia ja lopuksi siihen sitten kyllästyin totaalisesti ja päätin, että nyt on jotain muutettava. Ruokavaliomuutokselle sain merkittäviä tuloksia aikaiseksi, mutta en silti kokenut olevani täysin kunnossa, aina löytyi jokin kolotus, vaikka olin kokeillut monia ruokavaliota. Toiset sopivat selkeästi mulle paremmin, toiset eivät lainkaan. Aloitin ihan järjettömän selvittelytyön omaa suolistoa kuunnellen ja tuntemuksia seuraten.  Kun tätä tutkimusmatkaa oli tarpeeksi tehty ja ruokavalioksi valikoitui ihan vain hyvänolon takia välimerellinen vaihtoehto, huomasin että suolistolle tärkeiden kuitujen määrä, jäi yllättävä vähäiseksi ja tätä syystä otin käyttöön beetaglukaania sisältävän kuitulisän. Tämä tasoitti merkittävästi verensokerin nousua aterioiden jälkeen sekä ylläpitää hyvää kolesterolitasoa. Nämä loistavat kuidut sulavat siellä missä kuuluukin ja edistävät hyvien bakteerien kasvua, jolloin suolistoni toimii suodattimena ja estää parhaalla mahdollisella tavalla erilaisten taudinaiheuttajien pääsyn mun elimistöön, mutta sallii kaikkien tärkeiden ravintoaineiden läpäisyn.

Huomaamattomat tarpeet

Huomaamattomaksi, tarpeiksi kutsun rasvahappoja, joilla on kehossa super- tärkeitä tehtäviä, kuten suojata meitä erilaisilta taudeilta ja auttaa kehon toiminnoissa. Omega3 on tunnetuin ulkoinen rasvahappo, jonka riittävä määrä ja saanti on hoidettava syömällä paljon rasvaista kalaa viikoittain tai käyttämällä ravintolisiä. Markkinoilla on ihan älytön määrä näitä valmisteita ja minäkin olen vuosien aikana käyttänyt eri tuotevalmistajien tuotteita, maksaen niistä milloin vähän ja joskus vähän enemmän. Kuitenkin niin, etten milloinkaan aikaisemmin tiennyt vaikuttavatko ne oikeasti yhtään mihinkään, koska olin vain tuntemusten varassa.

Tähän tuli muutos, kun teetin testin ja jonka tulokset olivat varsin hälyttäviä koko perheellä. Olen ollut aina ja olen yhä suuri ruuan ystävä ja tiennyt jotain myös sen terveellisyydestä, mutta testi todisti että arkiruokailu ei ollut lainkaan sillä laadullisella tasolla, joka on välttämätöntä oman hyvinvoinnin kannalta.

Öljyämisen henkilökohtaiset hyödyt

Olen näinä vuosina kirjannut itselleni ylös, minkälaisia muutoksia olemme perheenä kokeen ja niitä on niin monia, etten enää tiedä mikä olisi tärkein tai eniten iloa tuottanut. Aloitan siis siitä, minkä minä olen omassa hyvinvoinnissani tuntenut kulmakiveksi parempaan. Uskon vahvasti, että säännöllinen öljyäminen on tässä ollut se juttu. Minulla on vuosikymmeniä ollut allergiaherkkyyttä ja olen käyttänyt monia erilaisia histamiinituotteita parantaakseni oloani, joka on ollut nuhainen ja tukkoinen useamman kerran vuodessa. Olin aiemmin sairaana ainakin kerran pari vuodessa, jonkinlaisessa virustaudissa ja nyt jo vuosiin en ole ollut flunssassa, joten tuotteiden käyttö on, lisäännyt immuunipuolustusta merkittävästi. En enää kärsi nivel- ja lihaskivuista, en levottomista ja kylmistä jaloista, enkä heikosta ääreisverenkierrosta, joka ovat olleet minulle niin kauan kuin muistan arkipäivää.  Lisäksi testaamalla, voin jatkuvasti seurata missä elintärkeiden rasvojen keskinäiset suhdeluvut liikkuvat ja tämän infon myötä muutella päivittäisiä valintoja paremmaksi.

Monivitamiini – immuunibuusteri

Olen säännöllisesti käynyt mittauttamassa, elimistön perusarvot ja niissä tapahtuneet muutokset ovat mielenkiitoisia. Tiedämme että vitamiinit ja hivenaineet ovat tarpeen mm. ihon, hermoston, luuston hyödyksi ja ylläpitävät luontaista puolustusjärjestelmää. Jos jossain osassa on vikaa tai puutteita, ei tämä upea koneisto toimi kunnolla.

Nykyään käytössäni oleva xtend, joka huolehtii kaikista päivittäisitä vitamiini-, hiven- ja kivennäisaine tarpeistani. Aikaisemmin kaapissa oli useampi purkki, joiden keskinäisistä vaikutuksista minulla ei ollut mitään ymmärrystä, joten tämä muutos oli helppo tehdä ja ottaa käyttöön saman konseptin tuote, hyvinvointia tukemaan. Kuulun niihin, joilla on matala verenpaine (90/55) ja aika ajoin olen vuosien aikana kokenut pyörtymisen esiasteisen tilan keskellä päivää. Valitettavasti se on pistänyt pysähtymään, sulkemaan silmät ja hengittelemään rauhallisesti. Viime mittauksissa totesimme lääkärin kanssa, että kaikki arvoni ovat viitearvojen sisällä ikääni nähden, joskin alarajoilla, mutta minulle tämä oli ensimmäinen kerta, kun sain tällaisen raportin.  Lisäksi kausiluontoisesti käytössäni on D- vitamiini, jonka tiedän edistävän immuunijärjestelmän ja lihaksiston normaaleja toimintoja sekä unta ja arkista stressiä lieventämään käytän upeaa Viva tuotetta, josta löydät kirjoitukseni tästä. Näillä valinnoilla suolistoni, rasvahapot, puolustusjärjestelmäni sekä energiani riittää päivittäisissä haasteissa ja hyvinvointi on merkittävästi paremmalla tasolla kuin aikaisemmin.  


Oman kolmijalkaisen hyvinvointikonseptin tuotteet voit hankkia tämän linkin kautta tai ottamalla yhteyttä, niin autan sinua valinnoissasi.

Heidi

Turvonnut ja tukala olo

Reilu kolmevuotta sitten opiskellessani Ravintovalmentajaksi ja haaliessani opinnäytetyöhön jäseniä, törmäsin haastatteluissa suolisto-ongelmiin. Ihmettelin ääneenkin, miten yleisiä ne ovat ja jotenkin ajauduin ottamaan asioista enemmän selvää. 

Ruuansulatuselimistön sairauksista on tullut kansantauti, josta kärsii yli miljoona suomalaista.  

Lukemattomien tutkimusten mukaan, suoliston bakteereilla on iso yhteys moniin eri sairauksiin ja etenkin vastustuskykyyn. Suoliston kunto kun vaikuttaa, jopa aivoihin.  Elimistösi kyllä kertoo, etteivät asiat ole kunnossa, eli kuuntele sitä. Helposti tunnistettavia oireita ovat vatsa- ja pääkivut, väsymys, painonhallintahaasteet, närästys, happamat röyhtäykset, turvotus, ilmavaivat ja ummetus.  Vaurioituneen suoliston ongelmista kertovat myös toistuvat krooniset nivelvaivat, allergiat, atopia, immuniteetin heikkeneminen ja joskus jopa neurologiset sairaudet.

Vinoutunut ruokavalio on yksi suolistovaivojen pahimmista syypäistä.

Tämä jos mikä on harmillista, sillä ruokailun ympärille kuuluu niin paljon perinteitä kuten juhlapyhiä, perhe- ja ystävätapaamisia, lounashetkiä, päivällisiä ja illallisia.  Se että tämä meille välttämätön päivittäinen toiminta ja nämä ihanat voimaa antavat perinteiset hetket menee pilalle vatsan metelöinnin, turvotuksen, vatsaväänteiden ja kiireellisen tyhjennyksen vuoksi, on stressaavaa. Oireista kärsiessä, olemme monesti kärttyisiä, kireitä ja mielialamme heittelee sekä tasapainoisesta hormonitoiminnasta ei ole tietoakaan.   

Pitää muistaa, että sulla ja mulla on erilainen suolisto, joten joudumme hoitamaankin niitä eritavalla.  Se mikä meillä on yhteistä, meidän täytyy ylipäänsä hoitaa suolistoa.  Kun suolistossa esiintyy ongelmia, aloitamme usein itsehoidon poistamalla aterioista maidot, viljat, sokerit, voimakkaat mausteet jne. sillä nehän on kaikki ihan myrkkyä. Tästä huolimatta vatsa toimii miten sattuu, joten vika onkin ehkä jossain muualla.

Saamme keskimäärin 40 % kuituja liian vähän päivittäin

Jospa se ongelma onkin sitten tässä, kuten minulla ja usealla asiakkaistani. Meiltä puuttui suolistosta kuitua, joka on ruuansulatuskanavan rakennusaine ja sillä on merkittävä tehtävä esimerkiksi syljen erityksessä, mahahapon ja ruuansulatushormonin aktivoimisessa, joka taas auttaa meitä mm. pudottamaan painoa.

Myynnissä on erilaisia kuitulisiä, jotka usein sisältävä vain yhtä kuitua. Kuitujen lisääminen ruokavalioon on helppoa ja tästä lisäyksestä saatavat hyödyt monesti niin suuret, ettei niistä tiedä ennen kun kokeilee.  Oman suolistoni hoidan nykyään Zinobiotic – kuituseoksella, joka on viiden ravintokuidun sekoitus tiivistetyssä muodossa.  Nautin kysein juoma heti aamusta tyhjään vatsaan ja tasapainotan sekä suojaan tällä päivittäisellä toimella suolistoani kyseisen päivän ”hyökkäyksiä” vastaan.  Hyviä bakteereja kutsutaan probiooteiksi ja vain murto-osalla on tämä ”status”.

Nämä bakteerit pitävät huolta suolistostamme, voitelemalla ja hoitamalla suolistonukkaa.  Vahva suolistonukka kykenee imeyttämään ravintoa, kivennäisaineita ja vitamiineja, mutta ei päästä läpi ”jätettä” ja puolustaa suolistoamme tulehduksilta. 
Jotta tämä tehtävä onnistuisi mahdollisimman hyvin, on meidän ruokittava näitä probioottisia bakteereita ja tässä kuvaan astuu prebiootit , eli bakteerien ruokaa ja tähän käyttämäni zinobiotic sopii mainosti.

Monesti myös oireettomat, käyttävät ko. valmisteita lähtiessään matkoille tai antibioottikuurin aikana, mutta minä ja kymmenet asiakkaani suosittelemme että kuituvalmistetta kannattaa käyttää päivittäin.

Heidi

Kun valitset, tee hyvä omega3 valinta

Omegat, vitamiinit ja elämänlaatu

Ihan jokaisen meistä tulisi aikuisessa iässä tietää, että omegat ovat meille välttämättömiä rasvahappoja, joita meidän, elimistö ei itse tuota, joten ne tulee saada päivittäisestä ravinnosta. Harva kuitenkaan tietää kuinka ne omat, itselle hyväksi todetut tuotteet sitten toimivat. Toiset meistä panostaa laatuun, toiset hintaan – kuten kaikissa muissakin valinnoissa. Prosessoitu ruokateollisuutemme, on tehnyt tästä valinnasta entistä tärkeämpää, mutta niin hienosti markkinoiden, että tehdessämme kaupassa valintoja – luulemme niiden olevan meille hyväksi, mutta totuus on toinen. Moniin ruokiin on lisätty omega3 – mutta kasvisrasvaperäisenä. Noudattaessamme näitä mainoksia, kuluttajina, saamme elimistöömme sellaista ”mömmöä” liiallisessa määrässä, että se tukkii solutasomme pahemman kerran, herkistäen meidät monille autoimuunisairauksille ja huonovointisuudelle. Toki tarvitsemme, myös näitä kasvisrasvoja, mutta tutkittuna datana Euroopassa saamme näitä noin 15 kertaa liikaa, kun olisi tieteellisten tutkimusten perusteella hyväksi.  Kuulutko sinä tähän porukkaan, joka ostaa tuotteen, kun sitä on telkkarissa mainostettu ja sitä valtavirta käyttää?  No tiedätkö miten tämä ratkaisu, on elimistössäsi sitten toiminut?

Tuntuu hyvältä

Valitettavan usein, saan tuote-edustajana, vastauksen ettei minua mikään vaivaa ja olen tyytyväinen valitsemaani tuotteeseen. No tämä on ihan ok, mutta kun ehdotan, että testataan ja katsotaan, niiden valintojen todellinen vaikutus – alkaakin pelottaa ja ajatus alkaa pyöriä päässä, et mitä jos?  Tehdään niin että, vaihdetaan ajatus miksi ei? Teettäessäsi testin saan laadukkaan raportin omasta tilastasi ja ohjeet (jotka nojaavat tieteeseen) nykyisen (ei minua mikään vaivaa) ylläpitoon ja mahdollisesti parantamiseksi (jos sittenkin sitä tulehdustilaa, siellä elimistössä on). Ehdotukseni on kaiken lisäksi sinulle riskitön, sillä tekemälläni tarjouksella on rahat takaisin takuu, jos kaikki on oikeasti hyvin.  

Mikä testi, mikä labra ja miksi kannattaa tietää oma rasvahappotila  

Varsin usein jutellessani, minulle kerrotaan, että kävin juuri kaikissa kokeissa ja ne olivat ihan kunnossa. Hienoa ja onneksi olkoon! Saanen kuitenkin kertoa, ettei tätä rasvahappoprofilointia tehdä

  1. a) perusterveydenhuollossa b) työterveyshuollossa c) ilman jotakin todettua sairautta ja silloinkin varsin harvoin.

Testimenetelmä on kallis ja meillähän hoitojen painostus on vielä sairauksien hoitamisessa, ei ennaltaehkäisevässä terveydenhoidossa (joka säästäisi yhteiskunnan varoja merkittävästi, kun yhä harvempi olisi sairas, mutta tässä on niin lääketeollisuus vallan kahvassa, että, jotta muutokset vievät vuosia).

Kotikäyttöiset kokeet herättävät paljon epäluuloja, joten on hyvä selvittää käytettävän testin taustoja ja tekniikkaa.  Sillä nykyinen tiede ja teknologia ovat tuoneet markkinoille erilaisia testimenetelmiä, kehomme tilan tarkasteluun ja perinteitä esimerkiksi kuvaverimenetelmälle löytyy jo 50- vuoden ajalta.

Testin nimi – Zinzino testi, on varsin hämäävä, sillä se jotenkin tuntuu antavan kuvan, että edustamani pörssiyhtiö olisi näiden huonojen testitulosten takana. Sorry – totuus on, että olet huonossa ”hapessa” ja ruokatapasi ovat pielessä. Tutkimukset tehdään varsin laadukkaassa ja EU-rahoitteisissa projekteissa mukana olevassa labrassa, Vitas As:ssä Norjassa, ja Zinzino on yksi, palveluista maksava asiakas. Testin on kehitetty norjalaisen BioActive Foods AS:n toimesta yhdessä Milanon ja Trondheimin yliopistojen kanssa. Kyseisen testin avulla selvitetään yhdentoista yleisimmän rasvahapon keskinäistä suhdetta 98% tarkkuudella.  Menetelmä on hyväksytty ravitsemustutkimuksissa ja toteutetaan kaasukromatografia-tekniikalla.

Hyvinvoinnin perusta ja lisät

Ihan ensimmäiseksi, koska siellä elimistössä nyt tunteista huolimatta pyörii se epätasapaino omega-6 ja omega -3 rasvahappojen välillä, kannattaa muutoksen aikaansaamiseksi valita tuote, joka on sitä varten rakennettu. Balanceoil on tähän se oikea tuote, analysoitujen testien perusteella 95% käyttäjistä saavuttaa suositusten mukaisen tasapainon 120 päivän käyttöajalla.  Tuotetta saa monessa muodossa, joten jokaiselle varmasti löytyy sopiva, myös vege. Kyseisen tuotteen Epa ja Dha pitoisuudet ovat erittäin korkeat. Sitä otetaan painokilojen suhteella aina oikea määrä.

Tämän kylkeen on syytä valita multivitamiini, jossa lähtökohta on, että tuotteet tukevat toisiaan vaikutuksiltaan. Multivitamiini suojaa ja uudistaa solujamme sekä pitää ne kunnossa. Xtend pitää sisällään käytännössä kaiken tarvitsemamme, sen 22 eri vitamiini ja mineraalin lähdettä sekä antioksidantit pitävät sinut virkeänä ja immuunipuolustukseni kunnossa. Jotta saavuttaisi näiden kahden tuotteen ravintoarvot, tulisi meidän syödä yli 3000 kaloria, ravintorikkaista ja laadukkaista elintarvikkeista tehtyä ruokaa, joka päivä (meidän naisten kalorimäärä on keskimäärin noin 1800 kcal/vrk) Koska tuote on todella tehokas, useimmat meistä joutuvat totuttelemaan vatsansa tähän suojaukseen aloittamalla pienemmällä päiväannoksella.  

Lisäpanostus oman tarpeen mukaan

Kolmanneksi tuotteeksi, on sitten hyvä tehdä valinta, jolla sitä omaa hyvinvointia entisestään parantaa. Vaihtoehtoja on suolistoon, uneen tai ihonhoitoon tarkoitetutut tuotteet.

Lukemattomat tutkimukset, kertovat että suoliston bakteereilla on iso yhteys moniin eri sairauksiin ja etenkin vastustuskykyyn. Suoliston kunto, kun vaikuttaa, jopa aivoihin.  Huonosta tilasta helposti tunnistettavia viestejä ovat vatsa- ja pääkivut, väsymys, painonhallintahaasteet, närästys, happamat röyhtäykset, turvotus, ilmavaivat ja ummetus.  Vaurioituneen suoliston ongelmista kertovat myös toistuvat krooniset nivelvaivat, allergiat, atopia, immuniteetin heikkeneminen ja joskus jopa neurologiset sairaudet. Suoliston tärkein tehtävä on toimia suodattimena ja estää taudinaiheuttajien pääsy elimistöömme, mutta sallia ravintoaineiden läpäisy.  Tätä, monipuolista toimintaa tukee ZinoBiotic, joka sisältää viittä, luonnollista ravintokuitua ja edistää terveellisten bakteerien kasvua suolistossani.  

Tasapainottamisen, ravitsemisen ja sekä suoliston korjausten yhteyteen sopii erinomaisesti Viva joka on tarkoitettu meille kaikille, jotka stressaamme vähän arjessa, nukumme huonosti tai mielialamme heittelee. Tuote on yhdistelmä viittä B-vitamiinia, jodia ja C-vitamiinia sekä affron®-uutetta, joka on vakioitu ja patentoitu uute puhtaista ja ensiluokkaisista espanjalaisen maustesahramin (Crocus sativus L) luoteista. 

Sitten vielä se näkyvin osa – hyvinvointiamme. Useita (3) kerroksia sisältävä ihomme, on suurin elin ja sen säännöllinen hoitaminen, on ehdottoman tärkeää ja kannattavaa. Luonnollisesti iho on eniten kosketuksessa, päivittäin ympäristön vaikutuksille ja sen useista tehtävistä ensisijainen on puolustaa elimistöämme ympäristöstämme tulevilta uhkilta ja säädellä kehomme lämpötila. Iholla usein näkyy myös vallitsevat ja käytössä olevat ruokatapamme.  SkinSerum vaikuttaa soluväliaineeseen, suojaten, korjaten ja uudistaen. Tämä auttaa myös aknen, palovammojen ja arpien hoitamista.  

Näiden tuotepakettien päivähinta ei ketään hirvitä, sillä 3-5 euroa omaan hyvinvointiin ei ole paljon, mutta suosittelusysteemin kautta jokaisella asiakkaalla, on mahdollisuus saada omat tuotteet ilmaiseksi. Tällaista mahdollisuutta ei ainakaan minulle ole koskaan tarjottu.

Elämänlaatu

Jos mitenkään voisit, antaa itsellesi enemmän päiviä tai ainakin laadukkaampia, niin tekisikö tallaisen päätöksen helposti?

Elämänlaatuun vaikuttavia määritteitä on monia, mutta tutkimukset osoittavat, että terveyteen ja hyvinvointiin liittyvään laatua kuvataan usein elämän pituudella. Vaikuttavuuden mittareista tärkeimmäksi nousee se, miten koemme oman hyvinvointimme. Hyvinvointi koostuu monesta eri kokonaisuudesta ja vain pieni osa niitä on edes jollain tavalla mitattavissa, mutta terveys on yksi näistä.

Miksi näitä ei saa kaupasta

Suoramyynti on yksi asiakasystävällisin tapa saada palvelua, sinulla on oma edustaja, jolta saat tarvittaessa lisätietoja. Lisäksi edustajilla on henkilökohtaisia kokemuksia tuotteista sekä halu palvella juuri sinua. Et eiköhän aloiteta, tekemällä tilaus sinulle sopivalla tuotepaketilla ja verkkokauppaan pääset tästä

Heidi