Mitä minulle jäi, äiti kasvun matkalla

Tasan vuosi sitten, oli ihan tavallinen maanantai, päivä, joka ei koskaan ole sopinut minun energiaani. Tänä kyseisenä päivänä, olin levoton ja huolissani, myöhemmin vasta ymmärsin äidinvaiston kertovan, että jokin elämässäni muuttui pysyvästi. Viesti tuli muutamaa päivää myöhemmin, parilta virkaa tekevältä poliisilta ja jo heidän, kohtaaminen illalla oven takana, on jonkinlainen varoitus viestin laadusta.

Muistan kun teit minusta äidin 03.08.85 🙏, olin täysin raakile vanhemmuuteen ja vanhemmuuden vastuuseen, kuten kaikki vanhemmat, jotka saavat ensimmäisen lapsensa. Vanhemmuuden tehtävä, kun ei ole mitenkään itsestään selvää, on odotuksen ja kasvun hetkellä uskottava omiin taitoihin sekä opeteltava uusia jatkuvasti. Vanhemmuus on aina keskeneräistä, vaikka vuosien aikana enemmän seurataankin lapsen, kun vanhemmuuden kehitystä.  Suurten irti päästämisen ketju alkaa jo pikkulapsi vuosista, päiväkoti, koulun alkuvuodet, harrastukset, kaverit, varhaisteni-ikä, teini-ikä, yläkoulu, jatko-opinnot, tyttöystävät jne.

Meidän yhteinen kasvun matkamme olisi voinut olla huomattavasti helpompi, mutta niin ei ollut tarkoitettu. Meille annettiin haasteita ja teimme valintoja omalla keskeneräisyydellä, emmekä, aina pystyneet toistemme päätöksiä arvostamaan tai hyväksymään, silti minulle äitiys säilyy aina.

Se säilyy vieläkin, vaikka sinä lähdit 02.03.2020 tasan vuosi sitten.



Mitä minulle jäi kun

Suru, ikävä, riittämättömyys ja kysymyksiä, joihin en koskaan tule samaan vastauksia.

Läheisen kuolema, tuo esille meissä itsesäämme erilaisia malleja toimia, toiset aktivoituvat ja hoitavat, toiset antavat muiden hoitaa, yhteistä kuitenkin on, ettei näitä taitoja voi ennakkoon tunnetasolla harjoitella.  Yllättävän kuoleman kohtaaminen, tekee tästä astetta vaikeampaan, sillä näihin uutisiin, ei ole edes henkisesti voinut varautua.

Surun keskellä on paljon hoidettavia kiireellisiä asioita. On järjestettävä hautajaiset, jotka sisältävät valtavan määrän yksityskohtia. Hautauksen muoto, muistokivi tai laatta, hautapaikka, arkku, uurna, kukat ja virsiä. Sitten on asunnon tyhjentäminen ja tavaroiden hävittämistä ja jakamista, perunkirjaa ja monta muuta yksityiskohtaa.  Sitä toimii, kun robotti, hoitaa asian kerrallaan eteenpäin ja muutaman kuukauden kuluttua tulee tyhjyys, kaikki on tehty. Mitä minä tunnen nyt, on esille noudeva kysymys?

Surunhan ei ole sairaus ja on yksilöllistä kuten kaikki tunnereaktiomme. Suruun ja irti päästämiseen kuuluu vahvasti merkityksen, etsiminen ja tämän olen huomannut myös itsessäni tämän kuluvan vuoden aikana. Puhumattomuus ei vähennä surun tunnetta, mutta joskus on vain vaikea pukea sanoiksi sitä tyhjyyttä, jonka kokee, kun kysymykset jäävät ilman vastauksia. Haluan uskoa ja luottaa, että aikanaan tästä kokemuksesta tulee arvokas osa minun elämääni.

Vanhemmuus luo kiintymyssuhteelle ihan erilaisen ulottuvuuden ja tämä muuttuu merkittävästi kuoleman yhteydessä, sillä jotain ainutlaatuista on lopullisesti poissa, meidän kahden välillä.  Käsitys lapsen kuolemasta on kiinnitetty jostain syystä ikään, mutta jokainen lapsi omille vanhemmilleen aina lapsi, iästä riippumatta.

Elämän tietynlainen suunniteltu järjestys, meille opetetut turvarakenteet sekä luottamus taivaan isän suojeluun sekä kyky elämän hallinnan tunteesta muuttuivat tämän kokemuksen myötä merkittävästi. Minulle tämä vuosi on opettanut sen, että emme tiedä aikamme määrää, joten pidetään huolta että meillä on riittävästi aikaa rakkaille ja läheisille.  

Jokainen hetki on arvokas!

Laurin muistoksi, rakkaudella äiti

Polttava matkakuume

Nyt on tunnustettava, että on ihan polttava matkakuume. Kohteellakaan ei niin olisi näin ennakkoon ajatellen oikeastaan mitään väliä, kunhan siellä on lämmin. Syyskuusta Suomesta katsoen maailmaa, tämä kriteeri on suhteellisen helposti järjestetty.

Maailmalla vallitsevan tilanteen takia, nyt kuitenkin matkustaminen ei ole suotavaa, ellei se ole ihan välttämätöntä. Matkakuume ei taida olla välttämätön peruste?

Sen verran olin kesällä rohkea, että kävin kotimaan matkailun lisäksi Tallinnassa päivämatkalla ja jo tämä teki tälle ikuiselle matkustuskaipuulle todella hyvää. Päätin kuitenkin päiväkokemuksen lisäksi avata yhden ihanimmista matkustus-seikkailuista tähän kylkeen, sillä tämän voisin tehdä uudelleen, ilman huoltoaseman takapihoja.

Kokemuksellinen tarina, autolla Espanjaan lasten kanssa

Minulla kun näitä hyviä ideoita riittää, niin päätin sitten, että mehän lähdetään kuukaudeksi Espanjaan, vuosi oli 2009. Päätös oli helppo, koska olimme jo kerran aikaisemmin tällaisen pitkän matkan tehneet, silloin toki lentäen, mutta silti. Eihän se matkanteko autolla ole sen hankalampaa – vai onko?  Nopeakäänteinen kun olen, niin samalla viikolla oli jo loman ajankohta selvillä ja asunto vuokrattuna, mutta se ehkä olennaisin vielä puuttui eli auto. Sitähän sitten pienellä budjetilla etsittiin ja löytyihän se lopulta. Kriteeritkin olivat oikeastaan minimit eli katsastettu, automaatti ja kahdeksalle hengelle.

Alkuperäinen kokoonpano oli minä ja veljeni sekä kolme junnua. Kohtalo puuttui peliin, kun isoäiti poistui keskuudestamme keväällä ja päätimme ottaa vielä oman äitimme mukaan. Koska hänelle tämä retki tuli täysin puskista, matkaan lähdetiin jo tehtyjä suunnitelmia noudattaen.

Nokka kohti siis Espanjaa ja noin 4000 kilometrin seikkailuja. Laivalla Ruotsiin sieltä Tanskaan, lautalla Saksaan. Matkan todellisuus ja alkuinnostus alkoi sitten hiipua, kun erinäisten vaikeuksien takia olimme vuorokauden suunnitellusta aikataulusta myöhässä. Siinä meni pieleen ennakolta varatut ja maksetut hotellimajoitukset sekä muutama muukin idea. Peruutusten takia, kartan ja reitin valinta alkoi jossain Belgian rajoilla sitten uudelleen. Pimeä, savun harmaa pieni kylä, oli kuin ote jostain aavekaupunkikuvasta – siellä ei liikkunut ketään ja meiltä alkoi polttoaine olla todella, todella vähissä. Jee löysimme kylmän huoltoaseman, mutta yksikään kortti joka matkassa mukana oli ei käynyt kyseiseen automaattiin, eikä siinä kylässä ollut minkäänlaisia nettiyhteyksiä, joten matkaa jatkettiin varsin sokeasti, onneen luottaen.

Tässä matkasuunnitelmassa oli enemmän intoa kuin järkeä ja sehän sitten, vaikutti moniin tilanteisiin.  Emme olleet ennakkoon huomioineet Euroopassa alkanutta lomakautta ja tätä liikkuvaa ihmismäärää. Ne hotellit, joissa kävimme respassa kuudelle hengelle ilman varusta yöpaikkaa kyselemässä, katselivat meitä varsin hämmästyneinä ja antoivat aina saman vastauksen – täynnä.  Matkan aikana tuli sitten yövyttyä autossa, epämukavassa asennossa rekkaparkissa ja huoltamon takapihalla – kokemuksia nämäkin. Meistä jokainen koki matkan aikana valtavaa innostusta, uteliaisuutta, suuttumusta, väsymystä jne. Tuhansien istuttujen kilometrien jälkeen Ranskan ja Saksan baanoja kurvaillessa, saavuimme Espanjan maaperälle ja sehän lasten kanssa tarkoittaa, että kohta ollaan perillä. Valitettavasti matkaa aurinkorannikolle oli vielä(kin) satoja kilometrejä, joten meidän vanhempien kärsivällisyyttä alettiin koetella – tällä hyvinkin tavallisella takapenkkikommentoinnilla, koska ollaan perillä.

Neljän vuorokauden mittainen matkanteko päättyi kommelluksista huolimatta, vuokraamamme talon pihalle ja olimme kaikki terveitä sekä turvassa. Kaunis helteinen aamu, jossa uima-altaan vesi houkuttelevasti kimmellesi, korvasi kyllä monta tilannetta tältä matkalta.

Sydän oli täynnä tunnetta ja silmät kyyneleistä kosteat, kun katsoin väsyneiden matkakumppanien silmiin syntyvää riemua. Onnistuin matkanjohtajan hommissa ihan ok äitinä, siskona ja tyttärenä.

Heidi

Tarvitsemme vastustuskykyä!

Kun elämä oli normaalia, kävimme töissä, kuntosaleilla, kahviloissa- ja ravintoloissa jne. joka paikassa oli myös muita, eli altistimme itsemme jatkuvasti uhalle, sairastua. Olemme, ehkä kiireiden keskellä unohtaneet kuinka vaarallista elämä on elimistöllemme ja miten koville automaattinen immuunijärjestelmä joutuu taistellessaan erilaisia ulkoisia hyökkäyksiä vastaan jopa solutasolla. Monet ulkoiset tekijät aiheuttavat meille ongelmia, kuten esim. hengittäminen, syöminen ja juominen, haavat ja – jopa suutelu.

Viruksia ja bakteereita on aina mutta nyt maailmaa hämmentävät pandemia ja tähän liittyvä uutiset.  Meitä on kehotettu pysymään kotona, turvassa ja välttämään ihmiskontakteja, huolehtimaan entistä tarkemmin käsienpesusta ja odottamaan jatkuvasti muuttuvia ohjeita.  Stressitasomme on jatkuvassa muutostilassa, sillä emme oikeasti tiedä ja epätietoisuus hämmentää (edellisessä blogissa kirjoitin pelosta) mieltä. Seuraamalla maailmalta tulevia uutisia, huomaamme että uutisvirta on varsin sekavaa ja eri koulukuntien näkemyksistä on vaikea tavallisen ihmisen ottaa selvää.

Mihin itse voin vaikuttaa

Etenkin tässä ajassa, tärkeintä on pitää elimistömme immuunijärjestelmä – elinten, kudosten ja erityisesti solujen verkosto sellaisessa kunnossa, että se pystyy säilyttämään terveyden, puolustusjärjestelmän avulla. Jotta puolustus olisi kunnossa, sen tulee toimia päästä varpaisiin. Monimutkainen immuunijärjestelmämme on taisteluvalmiina ja voimme joko hoitaa tätä järjestelmää tai jättää hoitamatta, mutta oma suositukseni on, että hyvän ja monipuolisen aterioinnin lisäksi laadukkaat ravintolisät tukevat henkilökohtaista hyvinvointiani ja puolustuskykyäni.  

Vinkkejä päivittäisistä valinnoista

Kaiken taustalla on D-vitamiini, se käynnistää immuunipuolustuksen ja pitää yllä ”taistelukyvyn”. Tästä, johtuen moniin ruokiin on lisättynä D- ja etenkin D3 -vitamiinia. Moni meistä saa tätä ruuasta aivan liian vähän ja vastustuskykymme heikkenee etenkin talvi- ja kevätkuukausina, jolloin auringonvalo ei riitä tuottamaan ihomme kautta D3-vitamiinia, joka varmistaa luontaisen adaptiivisen immuunipuolustuksen.

Edustamissani ja omassa käytössä olevissa tuotteissa D3-vitamiini on huomioitu hyvin ja saan päivittäin tätä Zinzino balance-öljystä (omega3 rasvahappo ja polyfenoleita), xtend+ monivitamiinista ja protec- Wellunen®1,3/1,6 beetaglukaani valmisteesta.

  • Kyseisten tuotteiden esitteisiin ja videoihin voit tutustua blogin alareunan linkin kautta.

Omega3- öljyn tärkeyttä ei voi unohtaa ja olenkin tästä kirjoittanut useita blogeja, sillä tämä jos mikä on tärkeää aivoille, sydämelle ja immuunipuolustukselle.

Uusi Esssent- polyfenolipitoinen omega kapseli pitää huolen, että soluni toimivat, omega6 ja 3 ovat tasapainossa sekä päivittäin henkilökohtaisella annosmäärällä EPA ja DHA – tasojen ylläpito onnistuu. Tätä seuratakseni teen säännöllisesti testin, josta saan viitearvot ikäni ja sukupuoleni mukaan sekä näen, miten minun tulisi muuttaa ruokatottumuksiani, jotta ne vastaavat laajamittaista hyvinvointiani, ennaltaehkäisevästi. Lisää testistä ja tuloksista pääset lukemaan tästä.

Mitä merkitystä on 1,3/1,6 beetaglukaani valmisteella?

Kun solumme toimii ne uusituvat 1-2 päivän välein ja tämä on immuunipuolustuksen kannalta olennaista ja tätä reagointia voimme tehostaa 1,3/1,6 beetaglukaani valmisteella. Tämän aiheen tiimoilta ja erityisesti Wellunen®1,3/1,6 beetaglukaania on useiden vuosien tutkimustyön tulosta ja näihin tutkimuksiin on investoitu lähes 300 miljoonaa euroa ja Wellunen® on suojattu yli 40 patentilla. 

Omassa käytössäni olevista tuotteista tätä immuunipuolustuksen tehostajaa on kahdessa tuotteessa, xtend+ monivitamiinissa ja protec-valmisteessa. Keväisin olen lisännyt tätä tilapaisesti, tukeakseni valkosolujen uusitumista mahdollisimman tehokkaasti. 

Suolisto on toiset aivot

Suolistomme on bakteerien kasvualusta ja osa näistä on toki tarpeellisia mutta osa meille haitaksi. Hyvät ja tarpeelliset bakteerit käyttävät kaikki ravintokuidut kasvamiseen ja tällä kasvuprosessilla nämä tukevat suoliston taitelua, huonoja bakteereita vastaan. Toimiva suolisto pitää huolen immuunipuolustuksesta, jaksamisesta, mielialoista ja yleisestä hyvinvoinnista. Olen kirjoittanut aikaisemmin kuitu ja suolistoaiheesta, sillä monien tutkimusten mukaan saamme päivittäin kuitua liian vähän, jopa merkittävissä määrin.

Suolistontasapainon ylläpitoon käytän Zinobiotc nimistä viiden ravintokuidun seosta, päivittäin. Otin tämän välittömästi käyttöön, kun se markkinoille tuli ja olen tämän avulla saanut myös painon ja jatkuvan turvotuksen hyvin hallintaa.  

Stressin vaikutus uneen ja hyvinvointiin

Olemme aika herkästi stressaavaa porukkaa, välillä stressi on toki myös buusteri toiminnalle, mutta kun se alkaa vaikuttaa uneen, jaksamiseen ja läheisiin, on syytä miettiä taustoja voimassa olevalle stressitasolle.

Me mittaamme kaikenlaisia arvoja kehostamme, myös nukkuessa ja valitettavan usein stressin oireet huomataan huonosta unen laadusta. Vaikka ne toki, on nähtävissä myös esim. suoliston huonosta tai sekavasta toiminnasta, päänsärystä, mielialavaihteluista ja muista lukemattomista oireista.

Aivotoimintamme monimutkaisuus ei ainakaan ilman laajamittaista opiskelua aukea, mutta tiedämme ja tunnistamme omalla kohdalla mielialojen vaihtelun, stressaantumisen ja sekavan pahanolon. Jo pelkästään tällä ymmärryksellä tiedämme, että ylikuormitetussa tilassa immuunipuolustuksemme vähenee merkittävästi ja olemme alttiita esim. flunssalle.  Näitä stressi- ja mielialojen muutoksia hallitsen ja vähennän Affron ®-sahramuutetta, viittä B-vitamiinia, jodia ja C-vitamiinia sisältävällä Viva tuotteella.

Tämä kokonaisvaltainen paketti, laadukkaita luonnon raaka-aineista valmistettuja ravintolisiä, monipuolisen aterioinnin lisäksi voin lämpimästi suositella kokeiltavaksi. Helpointa on valita Zinzinon kolmivaiheinen terveysprotokolla, joka tasapainottaa, palauttaa ja vahvistaa. Nämä tuotteet sisältävät suojauksen tueksi D3-vitamiinin, Omega3 -rasvahappoja, monipuolisesti vitamiinit ja kivennäisaineet sekä kuituja. Tästä pääset tutustumaan näihin tuotteisiin.

Heidi

Pelko muuttaa meitä

Ajattelin ensin kirjoittaa blogi kannustavasti pelon ja stressin käsittelystä, mutta useista yrityksistä huolimatta ne näyttivät tässä maailmalaajuisessa tilanteessa ihan hölmöltä ja pinnallisilta, joten kirjoitin pelon tunteesta.  

Me pelkäämme

Totta on, että me pelkäämme. Jos näin ei olisi meissä olisi jotain vikaa ja meidän luonnollinen reaktiokyky olisi jotenkin vahingoittunut. Pelko tunteena voi aiheuttaa lamaantumisen tai valtavan energiabuustin. Lamauttava pelko sisältää ahdistusta, fyysisiä oireita (pahoinvointia, päänsärkyä, vatsakipua jne.) ja saa usein aikaiseksi ympäristöstä vetäytymisen. Toiseaalta pelon tunne voi olla valtava voimavara. Askel muutokseen, jolloin innovoimme uusia ideoita ja näemme ympärillämme erilaisia mahdollisuuksia. Reagoimme siis eri tavoin, joten ollaan tämän asian kanssa ymmärtäväisiä ja ajattelevia.

Valitettavan usein pelkäämme myös turhaan, pohtimalla sekä suremalla sellaisia asioita ja tapahtumia, jotka eivät koskaan tapahdu. Tuhlaamme siis todella paljon resursseja siihen, että yritämme ennakoida kaiken. Älyllisinä olentoina toki ymmärrämme, ettei taitomme tähän riitä, mutta siitä huolimatta käytämme tähän valtavasti aikaa. Elämä tuo eteemme kaikenkokoisia yllätyksiä, sillä ne kuuluvat hyvässä ja pahassa elämään, mutta meidän tulisi keskeneräisinä olentoina opetella päästämään irti.  

Tämän muutaman viikon aikana olen huomannut ajattelevani usein, olemmeko lopulta mitään oppineet, edellisestä pelon hetkestä? Sen ei tarvitse olla edes mitään suurta, eikä etenkään maailmanlaajuista, mutta henkilökohtaiseen elämään sen on täytynyt vaikuttaa. Jätitkö silloin vaikutuksen näkemättä, tunteet tästä elämättä ja nyt huomaat, että kaikki kaatuu päälle?

Elät nyt sitten kahden tai useamman tunteen ristiriidassa. Yrität selvitä taloudellisesti, hoitaa vastuusi niin yrittäjänä kun työntekijänäkin, tukea jälkikasvuasi, huolehtia vanhemmista ja kuunnella ajankohtaisia uutisia uusista säännöistä sekä pitää toivoa yllä.

Maailmanlaajuisesti meillä on tauteja ollut ennenkin, mutta käsittämättömältähän tämä tuntuu, kun eletään 2020 lukua. Lähes koko maailma on kiinni, ihmiset ovat kodeissaan ja vain pakolliset liikkumiset, on suositeltavia ja hoitoakin saa vain pieni osa ihmisistä, sillä minkään maan hoitoresurssit eivät riitä. Käsissämme on siis hallitsematon ja vastustamista aiheuttava tuntemattomuus, josta tietomme ovat yhä varsin rajalliset.  Miten siis hallitsemme hermomme ja toimisimme täyspainoisesti sekä turvallisesti?

Mallia verkosta – ei ehkä kuitenkaan

Maailmamme on paljon eri somekanavilla ja sieltä voimme nähdä, miten moni on hinkannut, elämänsä yksityiskohtia ja hyvinvointia täydellisyyttä kohti. Ahkerimmat ovat heränneet aamuyön tunteina, ehtiäkseen suorittaa liikkumisen tai meditoinnin rutiinit sekä tarkistaakseen miten tuli nukuttua ja valmistaakseen supersmoothien ennen varsinaista aktiivista arkea.

Olemme nähneet jo, että hyvinvointi on jatkuvaa suorittamista ja asenne ratkaisee, mutta samalla ihmettelemme miksi itse emme pysty tuohon? Pelkäämme olevamme, jotenkin heikompia tai vain laiskoja ja yritämme, ehkä erilaisuuden pelossa sitten opetella erilaisten ”oppaiden” ja ”mentoreiden” avulla saavuttaa tätä ihailtavaa loistokkuutta ja yhteisöllisyyttä. Valitettavasti tämä etsiminen, aiheuttaa meissä monissa enemmän pelkoa ja pahoinvointia, kun sitä tavoiteltua hyvinvointia.

Omat tunteet ohjaavat – toimi niiden kanssa

Elämämme ja me itse olemme keskeneräisiä. Inhimillisyys on yksi voimavaramme ja mieleemme mahtuu silloin myös pahaa oloa, epävarmuutta, joustavuutta ja myötätuntoa.  Monet asiat ja tilanteet, eivät ole meidän kontrolloitavissa, kuten nyt olemme huomanneet. Tietoisuus omista ajatuksista, tunteista ja toiminnasta antavat myös mahdollisuuden pysähtyä, miettimään omaa keskeneräisyyttämme. Tällaisella hetkellä, kun maailmaa ravistaa useampi uhka, me voimme vain olla armollisempia itsellemme sekä toisillemme. Voimme auttaa itseämme ymmärtämään, että vastustamisella (pelolla) on olemassa aika, paikka sekä tarpeellisuus, mutta siitä kannattaa päästää myös irti. Muista että juuri sinulla on oikeus käsitellä tämä epävarma ja pelottava tilanne, sinulle parhaalla mahdollisella tavalla. Se voi olla mitä tahansa, kunhan sinulle itsellesi tulee sitä hyvä olo.

Pelosta huolimatta, elämä rakentuu aina toivolle, vaikka haastavina hetkinä tätä energistä tunnetta, ei ole helppo aistia ja huomata. Hiljaisuudessa kuulee paljon enemmän, joten ole rohkea ja avoin kuuntelemaan sekä tuntemaan. Sinulla itselläsi on vapaus käyttää tämä aika, miten haluat, mutta suosittelen uusien rutiinien käyttöönotto, katse tulevaan. On hyvä opetella rakentamaan tietoisesta itsemyötätuntoa, se lohduttaa ja ohjaa sinua ymmärtämään sekä kannattelee vaikeina hetkinä. Itsemyötätunto on aina läsnä, kun tarvitset ja jokaisella meistä on aina syy olla kiitollinen jostain!

Heidi

Matkamessut ja unelmille rakennusaineita

Viikko sitten oli jälleen, matkamessut ja tämä on ehdottomasti paras paikka, tutustua erilaisiin elämisen, olemisen ja tekemisen vaihtoehtoihin niin kotimaassa kuin maailmallakin. Kotimaa oli mielestäni, entistä enemmän esillä, joskin jätin sen kokonaan kiertelemättä, sillä se ei nyt vaan ole tämän hetken juttu. Johtunee varmaan siitä, että olen todella paljon matkustellut kotimaassa, lapsena vanhempien kanssa ja aikuisena kouluttaja työni takia.

Monesti messuille menee ajatuksella, että ehkä sieltä löytää jonkin kohteen tai kokemisen inspiraation, mutta tällä kertaa minulla oli ihan selkeä suunnitelma, mitä menen katsomaan. Näiden valintojen taustalla on ollut haave matkustaa ko.kohteeseen, jo vuosikausia, mutta elämä on tullut väliin, eikä näistä upeista haaveista ole voinut tai uskaltanut tehdä totta. Starttasin siis messuille, selvällä suunnitelmalla ja päätin tutustua vuokra-asuntomahdollisuuksiin Euroopassa, Intian, Etelä-Afrikan, Marokon lomatarjontaan, sekä Euroopasta nappasin mukaan Maltan – ihan vain tunteen perusteella sekä Kroatian juttuja, vaikka sieltä jo viisi kertaa olen käynyt, niin lisäinfoa ei koskaan ole liikaa. Italiaa jonkin verran pohdin, mutta vielä ne esitteet jäivät ottamatta ja Espanjan jätin ihan tietoisesti väliin, sillä siellä on käyty jo useamman kerran ja kokemusta on lasten kanssa myös yli kuukauden mittaisesta arkisesta asumisestakin.

Lisäksi messuilta lähdin hakemaan golf-ja formula matkainfoja. Golf asioita oli hyvin tarjolla clubi pelaajalle, mutta yllättävän vähän sitten taas tuota kilpailumatkailua, joka on ihan mun suurin intohimo. Olenhan jo käynyt katsomassa golffia Dubaissa, Ruotsissa, Englannissa ja jokainen matka on ollut ihan super siisti. Formula-kilpailut paikanpäällä, on yksi suurimmista unelmista. Joskus vuosia sitten yritin saada myös poikani innostumaan matkasta, sillä olimmehan käyneet useilla rajoilla, harjoituksia katsomassa eri lomamatkojen yhteydessä, mutta ei he olleet lainkaan kiinnostuneita. No vuodet ovat kuluneet ja nyt on sitten suunniteltava matka yksin ja se, ehkä pikkusen jännittää, joten tuollainen valmismatka, voisi ainakin ekaa kertaa olla juuri sopiva vaihtoehto. Toki hienointa, olisi yhdistää tähän automatka Eurooppaan, sillä se kokemus joka minulla on, jätti mukavia mustoja (ei ongelmitta soritetusta) matkasta, halki eri maiden kohti Espanjan aurinkoa.

Matkamuistoja

Kierrellessä noita messuja, tuli mieleen aika ihanat ja erikoisetkin lomakohteet jossa olen käynyt. En tiedä mistä nämä ideat aina kumpuavat, mutta ylensä kun ne on ajatuksen tasolle saapuneet, niistä on aloitettu välittömästi tekemään totta. Joskus matkaanlähtö on kestänyt pidempään ja välillä sitten on lähdetty tosta noin vaan, sen suuremmin suunnittelematta. Kokemuksista eksottisempia ovat ilman muuta olleen matkat Jordaniaan sekä Kuubaan ja tuosta Jordaniasta olenkin blogin kirjoittanut, mutta Kuuba on näköjään jäänyt tekemättä. Näitä tunne-elämyksiä ei pysty oikein sanoin kuvaamaan ja onhan niitä erikoisia fiilisiä, löytynyt myös lähempää. Minulle Berliini on ollut se paikka, jonka tunsin heti omakseni ja koin, että täällä on oltu ennenkin – vaikka tiedän, etten ole ja tätä tunnetta on pitänyt käydä testaamassa useampi kerta.

Suunnitelmista – toteutukseen

Loman suunnittelu on ylensä, aika yksinkertaista. Valitaan kohde ja aika, mietitään ehkä hintaa ja etenkin mitä sillä hinnalla saadaan. Nyt kun sinkkuna suunnittelee matkoja, huomaan, että tulee ottaa paljon enemmän selvää maasta, maan tavoista ja naisena yksin matkustamisesta. Huomasin tuolla messuilla, että minulla olisi halu matkustaa tällaisiin haastaviin kohteisiin, mutta ehkä ne on vain oman turvallisuuden takia hyvä jättää ja laittaa sinne unelmakartalle, siihen hetkeen kun on joku joka lähtee mukaan matkalle. Toistaiseksi siis helppoja ja vaivattomia lomakohteita unelmakartalle ja matkasuunnitelmiin.

Heidi

Energiat ohjaavat

Onko olemassa oikea syytä, miksi teet tai jätät tekemättä?

Uusien asioiden äärellä ja valintatilanteessa, punnitsemme usein vaihtoehtoja, kysymyksen MIKSI kannalta. Etsimme siis syytä suunnitelmien, tavoitteiden ja unelmien taustalle. Ajatuksen tasolla pyrimme ”ruokkimaan” ja ”selittämään” itseämme aktiiviseksi sekä perustelemaan päätöstä tai valintaa, josta itse emme ole edes varmoja saati, että nämä joku muu ymmärtäisi. Elämämme on yhtä valintojen tekemistä ja niitä tehdessä päätöksemme perustuu varsin usein menneisiin kokemuksiin ja hallussa oleviin tietoihin, myös niihin vääriin. Usein tiedämme jo ennen ratkaisun tekemistä, että valittu ratkaisu ei tuo kaivattua muutosta, vaan pitää paikoillaan, silti sen teemme.

Jos katsoo itseään, itsensä ulkopuolelta – huomaa, että moni toimintatapa on rutiinia, eikä vaadi kovin paljon ponnisteluja onnistuakseen. Jos sallimme itsellemme ”päiväunelmat”, joissa elämämme on parempaan, helpompaa, rikkaampaan niin me helposti siirrämme ne ja puhumme itsellemme ”mutku”, ”eiku”, ”sitku” ja jatkamme muutoksia tekemättä.

Olemme oppineet koko elämämme ajan kotona, koulussa, ystäväpiirissä eli kaikkialla sosiaalisessa verkostossa, että unohda ”haihattelu” ja toimi juuri niin kuin sinun odotetaan toimivan. Kuitenkin tunnet että, se ”jokin”, aiheuttaa riittämättömyyttä, tyytymättömyyttä, ja ollaksesi onnellinen kaipaat jatkuvasti jotain, mutta se jokin, on niin kaukana, että et saa sitä kiinni.

Voisimmeko vain olla tekemättä ilman tuota MIKSIÄ?

Kuutelin tuossa joitakin päiviä sitten yhden hyvän elämän podcastin ja se jäi kummittelemaan ajatuksiiniEtsiessämme, kadotamme usein energiat, joka kuitenkin on liikkeelle paneva voima ja johon koko elämä perustuu. Olemme eläviä olentoja ja lähetämme sekä vastaanotamme jatkuvaa energiaa. Energiakenttämme ollessa tukossa, emme voi löytää hyviä ajatuksia, nähdä ja kuulla kauniita asioita tai tuntea sisäistä tai ulkopuolista rakkautta, mutta emme myöskään ymmärrä mistä tämä johtuu.

Energiakenttämme opettaa ja ohjaa, sisäisesti

Toistuvat viestit ja merkit ovat niitä, mihin tulisi kiinnittää huomioita, nämä viestit kumpuavat energiasta – kun haluat erilaiset olosuhteet, on hyvä tarkkailla ja kiinnittää huomioita, oikeisiin kysymyksiin – Mitä ja Miten. Meidän on oltava rohkeita ajattelemaan, tuntemaan ja ymmärtämään, että energiamme, ohjaa jokaista päivää. Sitoutumalla tähän hetkeen, saavutat ehkä eniten, sillä myös loputon ”juokseminen” unelmien perässä, saattaa tehdä meistä sokeita kaikelle kauniille, tässä ja nyt.

Haluatko ymmärtää, vanhat syyt vai mennä eteenpäin?

Useimmat meistä odottava sopivaa hetkeä, että voi toteuttaa omat haaveensa ja unelmansa, mutta sitä ihan täydellistä, ajankohtaa, ei koskaan tunnu löytyvän.

Minulla on tapana tehdä erilaisia kuvatauluja ja olen myös menneisyydestä irrottautunut itse näiden avulla. Olen käyttänyt tätä menetelmää, myös kouluttajana toimiessani, sillä monella osallistujalla on olemassa ”lukkoja” opiskeluun, tentteihin tai esiintymiseen liittyen. Menneisyyden kirjeeseen tai kuvatauluun voi siis vapaasi poimia, eri kokemuksia, tunteita, epäonnistumisia jne. kunhan muistaa, että teet tätä irti päästämiseksi (tiedän helpommin sanottu, kun tehty).

Joskus käy niin, ettei mikään kartta tai suunnitelma toimi ja silloin on syytä luovuttaa. Kysy itseltäsi kumpi on ratkaisuna kestävämpi, kiinni pitäminen vai irti päästäminen? Irti päästäminen ja luovuttaminen, vaatii paljon enemmän rohkeutta, kun roikkuminen energiaköyhissä tavoitteissa, jotka vain hyvin harvoin toteutuvat, sillä elämä on aina ja jatkuvasti siirtymistä eteenpäin. Nämä vapauttavat sinut ja mahdollistavat sinulle, uuden reitin ja energiasi palaa oikealle tasolle, sillä väkisin tehdystä matkasta ei nauti kukaan.

Energiakentän käyttöönotto

Eletystä elämästä tuo tähän päivään ja uuteen suunnitelmaasi ne tapahtumat ja tunteet, joista sinulle on jäänyt ihanat muistot, näitä tarvitset tukemaan tämänhetkistä energiakenttääsi.  

Tehdessäni ensimmäisen kirjeen, itselleni menneestä – huomasin, että matkaan on mahtunut paljon super ihania ajatuksia, hetkiä, tapahtumia, tunteita, mutta ne olivat jääneet tunnistamatta. Kuten tiedät, huominen syntyy tämän päivän valinnoista ja koska meillä on mahdollisuus tehdä valintoja, kannattaa tietysti tehdä niitä, jotka ovat itseäsi ajatellen parhaita. Emme pysty suodattamaan kaikkia tunteita, eikä siihen ole mitään tarvetta, sillä elämään nämä kuuluvat ja on paljon parempi tuntea ne, kun yrittää niitä piilottaa tai haudata.

Pidä sisälläsi kiitollisuus, inspiraatio kutsuu sinua tekemään muutoksen ja muutosta tehdessä muuttuu oma energiasi sekä opituista tavoista ainakin osa. Mieti mitä sinulla on nyt ja mitä tulevaisuudessa, matkaa teet kaiken aikaa, mutta MITEN – on kysymys johon, jokainen voi vastata vain omalta osaltaan, sillä olet itseäsi vastassa, aina kun teet jonkin valinnan. Ala jo tänään elämään elämääsi, josta haaveilit ja unelmoit. Päästä irti, luovuta tai muuta matkasi suuntaa, miettien, että ne kaikki suunnitelmat, toiveet ja unelmat ovat jo totta sekä palkitse itsesi pienistäkin onnistumisista. Muista, ettei ylisuunnittelulla päästä mihinkään, joten laadi suunnitelma, miten (ei MIKSI) ja mitä teet, jotta pääset eteenpäin. Tavoitteet ja unelmat vaativat työtä, uskoa ja toivoa, ota ne arkeesi – älä siis selitä, vaan toteuta ja säilytä kirkas focus.

Heidi

Palvelua etsimässä

Myynnin kohteeksi joutuminen on jotenkin kamalaa, mutta usein haluamme kuitenkin tehdä ostoksia. Tällä hetkellä puhutaan paljon (taas) psykologiseta myynnistä ja sen hienouksista, miten asiakaan tarpeen tunnistaminen ja asiakkaaseen tutustuminen on tärkeää.

Ohjasin juuri Myynnin ammattitutkintoa suorittavia opiskelijoita ja pohdimme miten heistä pitäisi koulutuksen aikana tulla jotain yli-ihmisiä, jolla on paljon kokemusta, vähän ikää. Lisäksi heiltä odotetaan taitoja, aikaa ja resursseja, toteuttaa erilaisia kartoituksia ja keskusteluja, ennen myyntiä. Toki taidot ja tarkoitusperät ovat upeat, mutta jos eletään kuitenkin tässä hetkessä, niin näiden toteuttaminen arkisessa kaupankäynnissä on lähes mahdotonta. Ihmiset liikkuvat kauppakeskuksissa ja he ovat ja jo lähtiessään sinne kartoittaneet tarpeensa ja valinneet jopa myymälän, ihan ilman myyjän mielipidettä tai ammattitaitoa.

Palvelu

Koulutusporukan kanssa tulimme siihen tulokseeen, että palvelu olisi kuitenkin se tärkein juttu. Palvelun perusteita voimme jokainen parantaa, olemalla ystävällisiä ja huomioivia. Kaupoissa on vain yleisesti se ongelma, ettei henkilökuntaa ole paikalla riittävästi palvelua varten. Olemme siis itsepalvelumme varassa ja jos löydämme, niin hankinta tulee tehdyksi. Tästä minulla on viikon takainen kokemus isossa Espoolaisessa kauppakeskuksessa, joss yksikään myyjä ei minua huomannut. Joten mitään kokemusta minulle ei kertynyt, myyjän ammattitaidosta, halusta kartoittaa asiakkaana minun tarpeitani tai siitä, että hän jotenkin henkilökohtaisella tasolla minuun tutustuisi.

Verkossa shoppailu

Verkkoshoppailun mahdollisuudet lisääntyvät jatkuvasti ja yhä useammat meistä tekee ostoksia verkossa. Minulla itselläni on kokemusta jopa auton ostamisesta verkon kautta, mutta paljon yleisempi olivat opiskelijoiden keskuudessa vaatteet, matkat, hyvinvointituotteet ja erilaiset palvelut. Ostopäätös perustui täysin omaan harkitaan ja valintaan, mutta suosituksilla on vahva merkitys. Kokemuksemme verkossa ostamiseta ovat paljon parempia, kuin kaupassa pyöriminen ilman tulosta, kuten minulle juuri kävi.

Tehdessäni sitten ne ostokset verkossa, jotka jäivät siellä kauppakeskusksessa tekemättä, mietin valintoja. Sitä miten tulin valinneeksi tietyn toimijan verkko-ostosten lähettäjäksi ja totesin, että hyvä aikaisempi kokemus vei minut samoille sivuille sekä suoramyyntikonsepti.

Suoramyynti

Nettiostot tehdään ylensä itsenäisti ilman myyjän apuja, mutta suoramyynnistä ostettaessa asiakkaalla on mahdollisuus saada henkilökohtaista palvelua ostoprosessiin ja tuotteisiin.

Itse olen tilannut eri myyjiltä tuotteita jo yli 20 vuoden ajan, enkä koskaan ole jäänyt ilman palvelua, kun sitä olen tarvinnut. Lisäksi koen tärkeäksi tukea Suomalaista yrittäjyyttä ja suoramyyjältä osotoksia tehdessä, tiedän että hän ja hänen perheensä saa korvauksen tekemästään työstä, antamalla minulle aikaansa ja osaamistaan. Tämä mahdollistava palvelukonsepti teki myös minusta tarpeellisten ravintolisien suoramyyjän. Aloittaessani päätin, että minulla on aina aikaa palvella ja hyvin on lähes 300 asiakkaan kanssa homma toiminut ja palvelun saat sinäkin täyttämällä tästä lomakkeen, kun olo sitä vaatii.

Heidi

Arki ja ihana flunssakausi

Ihanan loman jälkitunnelmissa

Vuodesta on se hetki käsillä, kun suurin osa on viettänyt ”rentouttavan” lomansa ja on aika palata arkeen. Uusiempien uutisten mukaan, lomalla kerätty energia tai hyväolo, kestää vain valitettavan vähän aikaa, lomien loputtua. Vaikka työstään pitäisikin, niin siitä huolimatta stressi tasot nousevat merkittävästi ja eriliset oireet tämän rinnalla. Tämä näkyy lisääntyvinä käynteinä lääkäreiden luona. Tähän kun lisätään nämä perinteiset ja säännölliset virustaudit, jotka alkavat jyllätä, kun ihmiset ovat samassa paikassa voimme vain todeta, että syksy on täällä juuri nyt.

Jokainen meistä tuntee välillä riittämättömyyttä, uupumista ja mieli on alakuloinen. Kun elämän stressi pyörittää ajatuksia emmekä saa riittävästi nukuttua, tulemme kärttyisäksi myös mukaville asioille ja tapahtumille. Useat tutkimukset osoittavat, että mikä tahansa muutos, positiivinen tai negatiivinen voi yksilötasolla vaikuttaa stressaavasti. Stressi on mielen ja kehon reaktio tapahtumiin mutta stressin sietokyky riippuu jokaisen omasta vastustustasosta ja erityisesti asenteesta. Jatkuvaa stressitilaa on kuitenkin hoidettava terveydenhuollon ammattilaisten kanssa, sillä se vaarantaa terveytemme.

Kokeilemisen arvoiset konstit

Panosta nukkumiseen, sen määrään ja laatuun. Huonosti nukutut yöt heikentävät suorituskykyäsi ja univajeella on myös vaikutuksia painonhallintaan sekä immuunipuolustukseen, jolloin olet alttiimpi sairastumaan jopa vakavasti.

Mikäli huomisen ajatukset pyörivät mielessä, sänkyyn mennessä on etsittävä itselle paras tapa saada ajatukset pysähtymään. Tapoja on monia, erilaiset rentoutumiskeinot, meditointi, kirjoittaminen, lukeminen jne.

Millainen tila sinulla on nukkua? Mieti onko makuuhuoneesi ja sänkysi sellainen, jotka auttavat nukkumista. Mitä söit ennen nukkumaan menemistä? Pidä huoli ettei sinulla ole nälkä nukkumaan mennessä, sillä on ihan varma että nälän tunne heikentää unesi laatua merkittävästi.

Huolehdi, että avoisi puhdistuvat unesi aikana. Riittävä omega3 rasvojen, saanti edistää normaalia aivotoimintaa. Tutkimusten mukaan EPA – ja DHA- määrillä on vaikutusta unen pituuteen sekä laatuun.

Kokeile ”kolmijalkaista” – hyvinvointikonseptia, puolivuotta ja totea muutos

Balanceöljy, xtend – immuunibuusteri ja Viva. Tällä paketilla tasapainotat kehosi omegat oikeaan suhteeseen (lisätietoja tästä) sekä autat solujasi toimimaan tarkoitetulla tavalla.  Nostat energiatasoasi, tehostat immuunipuolustusjärjestelmän toimintaa 23 tärkeän vitamiinin ja hivenaineen sekä laajan fytoravinne valikoiman kanssa. Parannat unesi laatua sekä henkistä uupumusta ja väsymystä, vähennät arkista stressiä sekä lisäät myönteistä mielialaa arkeen, katso tuotevideo.

Jatkotilausasiakkuuden hyödyt

Jatkotilaajana saat henkilökohtaisen verkkokaupan käyttöösi, infot kaikista uutuuksista sekä jatkuvat tuotekohtaiset alennusprosentit. Lisäksi vain jatkotilaajilla on mahdollisuus kauppaan johtaneiden suositusten kautta saada omat tuotteet ilmaiseksi, pelkillä toimituskuluilla. Tämän tuotepaketin jatkotilaushinta on 46% edullisempi kuin irto-ostoina ja päiväkohtaiseksi hinnaksi tulee 2.90 vaihtoehtoisesti voit hankkia perheellesi, edustajille tarkoitetun Immuuni kit tuotepaketin, josta riittää tuotteita noin 6 kk ajaksi ja saat samalla organisaatiostani edustajapaikan (ilman velvollisuuksia, mutta paljon mahdollisuuksia ) ja tästä kerron mielelläni lisää.

Heidi

Kouluttajan hommat kutsumuksena

Minusta ei tullut somistajaa eikä edes rakennuspiirtäjää. Muutaman mainostoimisto kokeilun jälkeen jouduin toteamaan, ettei käteni ja hengitykseni kestä niitä kaikki ”mömmöjä” joita somistamisessa ja teippaamisessa käytetiin. Onneksi minulle jäi stailaus, josta jo aiemmassa blogissa kerroin.

Monen mutkan kautta, päädyin sitten toimistohommiin ja perusjuttujen jälkeen aukeni tie henkilöstöasioiden hoitamisen pariin. Siihen aikaan henkilöstöasiat olivat johtajien juttuja, mutta he tarvitsivat apulaisia ja tämä sopi minulle paremmin kuin hyvin. Ajauduin siis ottamaan asioista selvää, toteuttamaan erilaisia tapahtumia – koulutuksia ja henkilökuntatilaisuuksia, palvelemaan työntekijöitä sairaus – ja loma-asioissa sekä monessa muussa työsuhdetilanteessa.  Työsuhdeasioista ja henkilökunnan hyvinvoinnista tuli minulle ammatti, jonka monet puolet olen vuosien varrella käynyt läpi.

Kiinnostuksen kohteet ja sopiva luonteenpiirre

Minulle punaiselle ekstrovertille, ihmiset ja dynaaminen toiminta on kuin bensaa liekkeihin. Tulen helposti juttuun erilaisten ihmisten kanssa ja puhetta saadaan aikaiseksi, vaikka ei koskaan ennen oltais edes tavattu. Kouluttajan homma sopii syystäkin minulle, sillä uudet elämykset, kokemukset ja asiat sekä lukuisat haasteet, pitävät minut energisesti liikkeellä. Olen huomannut, että iso osa omaa hyvinvointia, kasvua ja kehitystä on ollut tunnistaa ne omat persoonallisuustekijät. Hyödyntää niiden vaikutuksia ajatteluun, tekemiseen ja valintoihin sekä jättää turhat taistelut taistelematta. Meillä on mahdollisuus aina, valita oma toimintatapamme ja opetella uusia älykkyytemme avulla.  

Kouluttaminen löysi minut

Jätin yhden pienen kirjeen erääseen oppilaitokseen ja huomasin olevanikin yhtäkkiä suunnittelemassa koulutusta, kaikkine opinto-ohjelmineen ja sisältöineen. Sillä hetkellä en tiennyt, että jatkan koulutusten suunnittelu- ja toteutustehtävissä vuosia, ajattelin tätä vain, yhtenä uutena projektina, johon pääsin mukaan oppimaan. Kokemusten ja ammattitaidon karttuessa huomasin hyvin viihtyväni ja sain tehdä kaikkia sitä mistä olin kiinnostunut. Minulle sopii aikatauluttaminen, organisointi, suunnittelu sekä pidän helposti langat käsissä ja mietin minkälainen toteutus olisi, paras milloinkin. Tähän liittyy olennaisesti viestintä ja tiedottaminen, myynti sekä markkinointi, jossa kaikissa on samat tavoitteet, joskin vähän eri puolilta. Edellä mainittujen lisäksi, olen saanut toteuttaa itsenäisesti koulutuksia, luentoja, verkkokokonaisuuksia sekä olla osa ammattilista tutkintokoulutusta, opettajan, arvioijan sekä työpaikkaohjaajan roolissa. Koulutuksen maailma on minulle juuri se oikea, sen tarjoaman monipuolisuuden ja haasteellisuuden vuoksi.  Oma mielenkiinto, uteliaisuus ja jatkuva oppiminen sekä tietysti lukemattomat erilaiset asiakkaat, tekivät kouluttajan työstä mielekästä ja ammatillisesti haasteellista.

Vuosikymmenten aikana kerätyllä ammattitaidolla ja jatkuvalla itsensä kehittämisellä, on merkittävä paikka mun kasvun historiassa. Näistä on todisteena myös yliopistossa vietetyt opintoviikot ja pari mielenkiintoista todistusta. Kouluttamisen ihanuus, oli aihe sitten mikä tahansa on siinä, kun näkee osallistujan onnistuvan ja saavuttavan oppimisen ilon. 

Suomea ristiin rastiin ja verkkoon

Luentokierrokset ympäri Suomea, ovat jättäneet ihania ja tuskaisia muistoja. Muistoja on niin tuhansista ajokilometreistä vaihtelevissa keleissä kuin myöhästyneistä ja peruutetuista lennoista sekä junamatkoista. Hotelli-, kokous- ja koulutustiloista, jossa kaikki toimii loistavasti tai kun mikään ei toimi ja luovuudelle on tilausta.  Silti jokainen koulutus on onnistuttu viemään läpi ja näitä on kertynyt vuosien varrella jo useita tuhansia.

Nykyään kun koulutukset ovat siirtyneet tänne verkkomaailmaan on kouluttajan roolikin muuttunut nopeatempoisemmaksi. Valitettavasti voimassa on kummallinen ajatus, että verkossa livenä tai tallenteena toteutettu kokonaisuus olisi jotenkin helpompi tuottaa. Mielestäni tilanne on lähes päinvastainen, sillä taustatöiden lisäksi kouluttajalla on merkittävä rooli oppimisen ja ymmärtämisen kannalta. Verkkotyön helppous ja asiakasystävällisyys (ei aika – ja paikkasidonnaisuutta) antaa osallistujille valtavat mahdollisuudet, mutta korostaa merkittävästi oppijan taitoja omaksua asiat itsenäisesti. Oppimisen ja oivaltamisen ”kosketus” jää aina kuulijan vastuulle.

Kouluttajan tai ehkä erikseen suunnittelijan olisi hyvä itse ymmärtää kokonaisuudesta edes jotain, että se voidaan tiettyyn aika- ja alustaan sijoittaa. Olen vuosien aikana nähnyt, ehkä jopa liiaksi sellaisia kokonaisuuksien materiaalimääriä, että ne kertovat niiden vain siirtyneen uudelle alustalle, mutta sisältö ja taito niiden editointiin on ollut olematonta.

Tämä alustatalous jossa nyt elämme ja joka jatkuvasti kehittyy, on meille kouluttajille, ohjaajille, tiiminvetäjille ja johtajille – ihan uskomaton mahdollisuus. Voimme paikasta ja lähes ajastakin riippumatta totetuttaa kokonaisuuksia, jotka palvelevat yhä useampia yksittäisiä ihmisiä. Itse olen äärettömän kiitollinen, että saan opetella jatkuvasti uutta ja tavoitteenani on aina tarjota, parasta henkilökohtaista osaamistani oppijan käyttöön oli se sitten kouluttajan-, tiimijohtamisen- tai valmentajan roolissa.

Heidi

Mielikuvat oppaanasi

 Unelmat, tavoitteet ja päämäärät – saavutettavissa?

Tähän asti eletty elämäsi on arvokasta, sillä se on tehnyt sinusta sinut. Ketään toinen ei ole kanssasi samanlainen, sinulla on oikeus olla oma itsesi. Mitä sinä tavoittelet?

Puhutaan paljon unelmista ja siitä että niistä pitäisi tehdä totta. Minä olen paljon miettinyt, että onko ylipäänsä unelmoimisessa mitään järkeä ja saavutetaanko ajatustyöllä, tuloksia.

Unelmia voimme ajatella, kun sipulin kerroksia, kun kuorimme tarpeeksi syvältä, tulee esille muutama tutkittu perustarve. Itseohjausteorian kehittäneet amerikkalaiset psykologit Richard Ryan ja Edward Deci, ovat todenneet, että jokaisella meillä on omaehtoisuuden, yhteisöllisyyden ja kyvykkyyden tarve. Tähän vastaa hyvin myös mietelause – sydän tietää tien!  Näiden tarpeiden täyttyessä tunnemme itsemme onnellisemmaksi ja energisemmäksi, mutta auttaako tämä tieto tavoitteiden ja unelmien saavuttamisessa?

Irti päästäminen – vapauttaa 

Irti päästäminen entisestä, on pohja kaikille uusille kerroksille. Ilman tätä vapautta, kannat mukanasi vanhoja tuntemuksia, sisäisiä ajatuksia ja entisiä kokemuksia. Hyväksymällä ja ymmärtämällä itseäsi annat vapauden kasvulle ja muutokselle, selkeytät tavoitteita ja päämääriä, etenkin silloin kun olo on epävarma tai sekava. Unelmia ja tavoitteita määritellessä, on hyvä esittää ajatuksissa kysymyksiä; mitä, miksi, miten ja kenen kanssa haluaa toimia. 

Miksi en toimi, vaikka tavoite ja unelma on ihan kirkas ja selkeä? 

Erilaisten asioiden käsitteleminen, vaatii aina itsensä ja omien ajatusten kohtaamisen. Etsimme usein ratkaisuja ja syyllisiä itsemme ulkopuolelta. Tyytymättömyys näkyy ja tuntuu kehossa sekä etenkin ajatuksissa.

Mielikuva tai aarrekartta, jonka olet luonut ei ehkä vastaa sydämesi tilaa ja tarvetta. Se kertoo ehkä enemmän tämän hetken ajatuksista kuin tavoitteista tai unelmista. Lisäksi nämä saattavat olla niin kevyitä, että niiden saavuttaminen ei kannusta sinua toimimaan. Muistahan että unelman pitää pelottaa, jotta se on riittävän kannustava? Valitettavan usein tehdessämme näit mielikuvatauluja, unohdamme liittää niihin tunteet. Visualisoinnilla päästään yleensä eteenpäin mutta unelmat ja tavoitteet tuntuvat karkaavan yhä kauemmaksi, koska ne eivät ehkä olleetkaan aitoja. 

Miten saan itseni toimimaan?  

Toiminnan takana on motivaatio, tahto jostain paremmasta mutta valitettavan usein tämän tahdon tila ei ole riittävän vahva, jotta muutos – tavoitteet ja unelmat toteutuisivat.  Tähän vaikuttaa monet syyt, mutta ehkä suurin on kuitenkin pelko ja sen myötä esiintyvä epäonnistumisen häpeä. Jotta saamme aikaiseksi toiminnan on löydettävä, tiedettävä ja ymmärrettävä – omat vahvuudet ja heikkoudet.  On opeteltava uusia asioita, kokeiltava, tehtävä virheitä ja yritettävä uudelleen.  Jo ennen, kun toimimme, ajattelemme usein negatiivisesti ja keskitymme siihen mikä voi mennä pieleen. Tämä on osittain biologiamme tulosta – vältämme vaaroja automaattisesti.  Hyvää tässä on se, että voimme opetella ajattelemaan eri tavalla – tietoisen mielen avulla.  Tärkeintä on se reitti mitä kuljemme, matkan teko edellyttää onnistuakseen luottamusta, rentoa mieltä ja joustavaa asennetta. Kaikki työ unelmien, tavoitteiden ja päämäärien saavuttamiseksi tehdään juuri nyt ja huomaa, että reittejä voi olla useampi ja sinun pitää vain valita omasi. 

Paljasta kuka olet! 

Unohda kiire ja kerro kuka olet, mitä arvostat, miten voisit voida paremmin ja miten minä voin sinua auttaa? Tehdään yhdessä kartta matkasta ja keskitytään tähän hetkeen. Näin matkasta tulee sinun näköisesi päämäärä ja opit rakastamaan sitä mitä juuri nyt teet. Toiminta ja toteutus alkaa, kun visualisointi ja tunteet ovat samalla tasolla.  Tiedostomaton mielemme on voimavaramme, se hoitaa yli 90 % työstä, mutta sen kyvyt jätämme käyttämättä, koska emme ohjaa sitä tietoisesti, joten eiköhän aloiteta? 

Heidi