Hyvä olo Lisäravinteet Ravintovalmennus Suoramyynti

Arki alkaa, syksy ja flunssa tulossa

Ihanan loman jälkitunnelmissa

Vuodesta on se hetki käsillä, kun suurin osa on viettänyt ”rentouttavan” lomansa ja on aika palata arkeen. Uusiempien uutisten mukaan, lomalla kerätty energia tai hyväolo, kestää vain valitettavan vähän aikaa, lomien loputtua. Vaikka työstään pitäsikin, niin siitä huolimatta stressi tasot nousevat merkittävästi ja eriliset oireet tämän rinnalla. Tämä näkyy lisääntyvinä käynteinä lääkäreiden luona. Tähän kun lisätään nämä perinteiset ja säännölliset virustaudit, jotka alkavat jyllätä, kun ihmiset ovat samassa paikassa voimme vain todeta, että syksy on täällä juuri nyt.

Jokainen meistä tuntee välillä riittämättömyyttä, uupumista ja mieli on alakuloinen. Kun elämän stressi pyörittää ajatuksia emmekä saa riittävästi nukuttua, tulemme kärttyisäksi myös mukaville asioille ja tapahtumille. Useat tutkimukset osoittavat, että mikä tahansa muutos, positiivinen tai negatiivinen voi yksilötasolla vaikuttaa stressaavasti. Stressi on mielen ja kehon reaktio tapahtumiin mutta stressin sietokyky riippuu jokaisen omasta vastustustasosta ja erityisesti asenteesta. Jatkuvaa stressitilaa on kuitenkin hoidettava terveydenhuollon ammattilaisten kanssa, sillä se vaarantaa terveytemme.

Kokeilemisen arvoiset konstit

Panosta nukkumiseen, sen määrään ja laatuun. Huonosti nukutut yöt heikentävät suorituskykyäsi ja univajeella on myös vaikutuksia painonhallintaan sekä immuunipuolustukseen, jolloin olet alttiimpi sairastumaan jopa vakavasti.

Mikäli huomisen ajatukset pyörivät mielessä, sänkyyn mennessä on etsittävä itselle paras tapa saaja ajatukset pysähtymään. Tapoja on monia, erilaiset rentoutumiskeinot, meditointi, kirjoittaminen, lukeminen jne.

Millainen tila sinulla on nukkua? Mieti onko makuuhuoneesi ja sänkysi sellainen, jotka auttavat nukkumista. Mitä söit ennen nukkumaan menemistä? Pidä huoli ettei sinulla ole nälkä nukkumaan mennessä, sillä on ihan varma että nälän tunne heikentää unesi laatua merkittävästi.

Huolehdi, että avoisi puhdistuvat unesi aikana. Riittävä omega3 rasvojen, saanti edistää normaalia aivotoimintaa. Tutkimusten mukaan EPA – ja DHA- määrillä on vaikutusta unen pituuteen sekä laatuun.

Kokeile ”kolmijalkaista” – hyvinvointikonseptia, puolivuotta ja totea muutos

Balanceöljy, xtend – immuunibuusteri ja Viva. Tällä paketilla tasapainotat kehosi omegat oikeaan suhteeseen (lisätietoja tästä) sekä autat solujasi toimimaan tarkoitetulla tavalla.  Nostat energiatasoasi, tehostat immuunipuolustusjärjestelmän toimintaa 23 tärkeän vitamiinin ja hivenaineen sekä laajan fytoravinne valikoiman kanssa. Parannat unesi laatua sekä henkistä uupumista ja väsymystä, vähennät arkista stressiä sekä lisäät myönteistä mielialaa arkeen, katso tuotevideo.

Jatkotilausasiakkuuden hyödyt

Jatkotilaajana saat henkilökohtaisen verkkokaupan käyttöösi, infot kaikista uutuuksista sekä jatkuvat tuotekohtaiset alennusprosentit. Lisäksi vain jatkotilaajilla on mahdollisuus kauppaan johtaneiden suositusten kautta saada omat tuotteet ilmaiseksi, pelkillä toimituskuluilla. Tämän tuotepaketin jatkotilaushinta on 46% edullisempi kuin irto-ostoina ja päiväkohtaiseksi hinnaksi tulee 2.90 vaitoehtoisesti voit hankkia perheellesi edustajille tarkoitetun Immuuni kit tuotepaketin, josta riittää tuotteita noin 6 kk ajaksi ja saat samalla organisaatiostani edustajapaikan (ilman velvolisuuksia, mutta paljon mahdollisuuksia ) ja tästä kerron mielläni lisää.

Heidi