Henkinen kasvu Ravintovalmennus ruoka Työskentely

Miten minusta tuli ravintovalmentaja?

Lapsuuteni arkipäiviin olennaisena osana on aina kuulunut maistuva ja monipuolisista raaka-aineista valmistettu ruoka sekä kauniit kattaukset, sillä vahempani toimivat ravintola-alalla ja ymmärrän vasta nyt miten etuoikeutettu olin.

Kun juniorina joudun pilkkomaan porkkanoita ja kuorimaan perunoita, päätin vakaasti, etten ikinä halua olla missään tekemisissä ruuan tai ruuan valmistuksen kanssa enkä koskaan edes harkinnut, että tämän aiheen ympärillä tekisin joskus vielä töitä.  Toki kävin kokeilemassa nuorena aikuisena työskentelyä kahviloissa ja lounasravintoloissa, mutta ei se tuntunut vaan mun hommalta. Itseni etsimistä, toteutin myös mainostoimisto- ja messumaailmassa, löytämättä ja mutkien kautta minusta sitten tuli kouluttaja ja siihen matkaan pääset tutustumaan tästä.

Oma kokemus muutti ajattelun ja olon

Meistä jokainen on törmännyt lisäravinteisiin, niitä on kaupanhyllyillä sekä puhelinmyyntituotteina. Olin seurannut vierestä, kun hyvä ystäväni toimi tällaisena edustajana ja esitteli myös minulle tämän mahdollisuuden. Kieltäydyin monesti, en nähnyt itseäni lisäravinne-edustajana, en ymmärtänyt tätä edustus- kuviota, enkä oikein uskonut myöskään tuotteisiin, koska en niistä mitään tiennyt. Suostuin kuitenkin kuuntelemaan ja kokeilemaan, sillä tiesin että en vuoden kokeilussa mitään menetä ja ajattelin, että tuoteostoni auttavat ystävääni saamaan työstään myös provisiota.

Suoramyynti ja ravintolisäedustus – innosti koulunpenkille

Hämmästyttävät tulokset, saivat minut innostumaan ajatuksesta, että voisin tässä tehtävässä auttaa muita. Sisälläni roihuu ikuisesti intohimo ohjata, opettaa ja valmentaa, sillä ne ovat se kutsumukseni. Ymmärsin, että olen suuren muutoksen edessä ja minulle on annettu upea mahdollisuus tehdä jotain merkittävää itseni ja muiden hyväksi. Tämä sisälläni ”roihuava” uteliaisuus vei minut yhä syvemmälle. Terveyden ylläpidosta sekä ennaltaehkäisevistä toimenpiteistä tuli uusi kutsumukseni, ajauduin siis vahingossa takaisin lapsuuteni täyttäneeseen ravintomaailmaan. Uuden opettelu, oppiminen ja opitulla tavalla toimiminen sekä elämän arkinen filosofia on aina kiehtonut minua.

Opetellessani uutta, eteeni tuli yhä useammin erilaisia viestejä, oman osaamisen kehittämisen tarpeesta.  Olen lukenut kirjoja, katsellut videoita, kuunnellut osaajia ja halu ymmärtää, mistä tässä oikeasti on kyse, motivoi minua nyt, jatkuvasti kasvan henkilökohtaisen hyvän olon lisäksi.  Oivalsin, että onnistuminen edellyttää uuden oppimista, tiedon ja taidon yhdistämistä ja tämä tarve vei minut jälleen koulutun penkille ja valmistuin 2016 ravintovalmentajaksi.

Minut tuntevat, tietävät että olen aina ollut ennaltaehkäisevien toimenpiteiden puolestapuhuja, mutta missään muussa tehtävässäni puheillani ei ole ollut läheskään näin suurta merkitystä kuin nyt. Kun aloitan jotain, niin tapani on tehdä sitä täysillä ja tästä syystä henkilökohtaisen kokemusten ”reppuun” on kertynyt matkan varrella niin onnistumisia kuin epäonnistumisiakin, kuten meillä kaikilla.

Intohimoisena tavoitteena minulla on motivoida ihmisiä muuttamaan opittuja tapoja ja opettaa heille uusia.  Nauttimaan arkisista asioista, kunnioittamaan oman kehon viestejä ja jaksaa paremmin niin töissä kun vapaa-ajallakin kulkemalla ”kultaisella keskitiellä” tasapainossa. Tärkeintä on uskaltaa heittäytyä ja unelmoida isosti vain mieleisillä tavoitteilla on tuloksia aikaansaava painoarvo. Valmentajana ohjaan sinut erottamaan muoti-ilmiöt ravitsemuksen perusviesteistä, jotka usein herättävät hämmennystä ja turhautumista.  Nyt kun olet lukenut tämän, niin voinkin kysyä, miten voin olla avuksi juuri sinulle.

Heidi