Lifestyle Matkat

Berlin, salaperäinen kauneus

Vuosikausia haaveilin matkasta Berliiniin. En tiedä mistä tämä valtava kiinnostus on saanut alkunsa, mutta se on aina ollut olemassa. Olen aina pitänyt saksan kielen ”kalskeesta”, se on minun korvaani, kaunis kieli ja ehkä tämä on ollut yksi syy, sen monipuolisen ja rajunkin historian kanssa. Koulussa minua jo kiinnosti historia ja etenkin, se miten kaikesta kamalauudesta, hurjuudesta ja hulluudesta, on kaiken tuhon jälkeen selvitty ja vielä erittäin upeasti.

Siispä kyttäsin matkoja, mietin matkakumppania ja tämä tehtävä lankesi tässäkin kohtaan pikkuveljen niskaan. Lähdimme siis katsomaan Berliinin nähtävyyksiä ja heti kun pääsimme kaikkien virallisten tarkastusten läpi ulos kentältä, huomasimme, että Pohjolan ”turistit” olivat tulleet keskelle upeaa keväättä. Lämpöasteita kotoa lähettäessä taisi olla +3 ja Berliinissä sitten näppärästi +25. Mitäs siinä sitten kun äkkiä hotellille ja nahkatakit, farkut ja pitkähihaiset vaihtoon. Ongelmaksi tuli se, että vilkaisu laukkuun kertoi, että ne kevät- ja kesävaatteet jäivät kotiin. Vaatetusta kevennettiin, se minkä pystyimme ja respan kautta kaupungille, etsimään jokin kauppa, josta saamme muutaman päivän tarpeeksi kevyempää vaatetta. Onneksi seuraavat päivät olivat sateista harmaat, ettei tarvinnut matkalaukullista uusia vaatteita ostaa.

Metrot, bussit ja koko kaupungin muoto sekä malli, oli täysin hakusessa. Nyt oltiin isolla kylällä, eikä mistään ollut mitään tietoa. Minä kun vielä luulin varautuneeni kaikkeen ennakolta, kuten tapanani on.  Kumpikaan meistä ei osannut sanakaan saksaa, joten englanniksi sitten yritimme selvitä. Vielä tällä matkalla, paikalliset kyllä ymmärsivät mutta vastasivat aina saksaksi. Todettiin, että aika turha kysellä ohjeita, kun ei me niitä vastauksia kuitenkaan ymmärretty, eli ”kielimuuri”.

Siinä me sitten tarvottiin, kartta kädessä, hiki otsalla ja naurusta vatsat kipeenä, että hyvinhän tämä alkoi. Päästinhän me sitten sinne keskustaankin tai ainakin yhteen niistä ja saatiin ostettua myös ne vaatteet. Koko tämän etsimismatkan ajan selitin broidille, että tää on ihan tuttu katu ja miksi mulla on tunne, että olen ollut täällä ennekin. Broidi taisi olla vähän huolissaan, että sen pitäisi viedä mut lääkäriin ja mites siellä sitten tämän ”kielimuurin” kanssa käy. 

Ihan ensimmäiseksi halusin nähdä Bradeburgin portin, muurin, Berliinin tuomiokirkon ja vielä sen kuuluisan Valiopäivätalon. Sinne siis ja taas kartta käteen nähtävyyksiä kohti. Välillä oli kyllä ihan pakko piipahtaa myös terassilla, kun jano yllätti ja matkat eivät lukemattomista askeleista huolimatta tuntuneet yhtään lyhenevä. Me siis kierrettiin jotain ympyrää. 

Minua tuskin kukaan ajattelee araksi, mutta joo sekin puoli minulta löytyy ja tämän lisäksi jo ongelmia tuonut ”kielimuuri” pisti meidät sitten kävelemään, ihan järkyttäviä matkoja. Olimme iltaisin niin poikki ettei tullut käytyä missään iltariennoissa vaan päivällisen jälkeen kumpikin kaatui sänkyyn.

Berliinin kaupungin kauneus oli ensikertalaiselle jotain, jota ei unohda koskaan. Jännitystä toki lisäsi tämä salaperäinen tunne, mikä minulla oli joka päivä. Päätimme jo ennen kotiinpaluuta, että tulemme uudelleen syksyllä ja paremmin valmistautuneena, bussit – metrot – taksit ja erilaiset aikataulut selvittäneenä. Toista kertaa me ei enää kävellä paikasta toiseen, koska jo pelkkä keskusta on koolta valtava ja nähtävää sekä koettavaa on niin paljon.

Heidi

%d bloggers like this: